Taksikuski ei suostunut viemään päihtynyttä asiakasta tämän haluamaan osoitteeseen – asiakas suisti taksin tieltä

Hämeen poliisilla on takanaan vilkas vuorokausi ja muutama sanalla sanoen kummallinen tapaus.

Eilen iltapäivällä partio lähti selvittämään taksin suistumista tieltä Kausalassa. Paikalla selvisi, että kaksi humalaista miestä oli ottanut Kela-kyydin Lahdesta Kouvolan suuntaan. 

Matkan aikana kuskin vieressä istunut 37-vuotias mies oli vaatinut kuskia ajamaan muualle, kuin mihin kyyti oli tilattu. Kuski kieltäytyi turistikierroksesta, jolloin päihtynyt mies tarttui taksin rattiin kiinni ja käänsi sitä. Auto suistui kaiteeseen. 

Päihtynyt apukuski otettiin kiinni ja hän puhalsi poliisin seulonta-alkometriin törkeään rattijuopumukseen riittävät lukemat. Hänet kuljetettiin verikokeeseen ja asiasta kirjattiin ilmoitus törkeän rattijuopumuksen lisäksi liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Outo riita

Iltapäivällä viiden aikaan partio lähetettiin Forssan keskustassa olevaan kiinteistöön, jossa asukkaan ja vieraan välille oli tullut riitaa. Paikalla selvisi, että asunnon haltija 47-vuotias mies oli mennyt avaamaan oven saman ikäiselle naiselle. Heti kun mies oli avannut oven, nainen potkaisi häntä jalkaan ja mies kaatui maahan. Sitten nainen oli astunut sisään, anastanut pöydältä rahaa ja poistunut paikalta. 

Naisen kertoman mukaan mies olisi pukannut häntä otsalla kasvoihin ja kiisti näpistäneensä rahoja. Kummallekaan ei tullut hoitoa vaativia vammoja. Asiasta kirjattiin ilmoitus pahoinpitelystä ja näpistyksestä.

Palautus kotimaahan

Partio pys'ytti yöllä Hämeenlinnassa ulkomaankilvissä olevan pakettiauton tarkastusta varten. Kuljettaja puhalsi nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumeita. 

Mies antoi poliisille ajokortin, mutta kuva ei vastannut kuljettajaa. Poliisirekistereistä selvisi, että mies oli 34-vuotias ja hän oli maahantulokiellossa. Mies otettiin kiinni ja hänen palauttamistaan kotimaahansa järjestellään.

Lue myös:

    Uusimmat