Paino-ongelmien kanssa kamppailevat Take That -yhtyeen laulajat Robbie Williams ja Gary Barlow yrittävät kumpikin pudottaa painoaan.
Robbie Williams ja Gary Barlow laihduttavat kilpaa. Take That -laulajat yrittävät kumpikin karistaa kiloja niiden kerryttyä joulun jälkeen reippaamman puoleisesti.
– Minun ja Garyn painot vaihtelevat. Ne menevät ylös ja alas joka viikko, Williams kertoo.
Williams on päättänyt pudottaa painoaan enemmän kuin bändikaverinsa kuultuaan tämän uudesta ruokavaliosta.
– Gary ja pojat olivat luonani Los Angelesissa viime viikolla, kun Gary kääntyi puoleeni ja sanoi 'En tarvitse näitä vaatteita enää pian, haluatko sinä ne?', sillä hän aikoo laihduttaa.
– Se oli päivä, jolloin ajattelin, että 'Selvä, jos sinä syöt yhden salaatinkerän, minä syön puolikkaan.'
37-vuotias brittilaulaja on myös vitsaillut laihduttavansa yhtä paljon kuin Christian Bale, joka pudotti painoaan The Machinist -elokuvaa varten 27 kiloa syömällä purkillisen tonnikalaa ja omenan päivässä.
– Menossa on vakava kilpailu siitä, kenestä tulee kiertueen hoikin, Williams vitsailee.
– Tiedättekö Christian Balen The Machinist -elokuvassa? Yritän Christian Balea.
MTV3/Helmi
Lähde: femalefirst.co.uk
Kuva: Splash