Takauskeskus: Kuntien kannattaa investoida velaksi

Suomen kuntien talous on yhä niin hyvällä tolalla, että ne voivat hyvin ottaa lisää velkaa rahoittaakseen kaikki tarpeelliset investoinnit, katsoo Kuntien takauskeskuksen toimitusjohtaja Heikki Niemeläinen.

Niemeläinen perustelee näkemystään sillä, että Suomen kuntien "syömävelka" per asukas on edelleen vain hieman alle kymmenen euroa, eli "lähes olemattomalla" tasolla.

Syömävelalla Niemeläinen tarkoittaa sitä, kuinka paljon kunnat keskimäärin joutuvat ottamaan velkaa tai myymään omaisuuttaan välttämättömien menojen kattamiseksi.

Myös investointeja varten otettu velka on Niemeläisen mukaan pysynyt hyvin hallinnassa ja kuntien omaisuus on 10 vuodessa kasvanut selvästi velkaa nopeammin.

Kuntaliiton varatoimitusjohtaja Timo Kietäväinen on Niemeläisen kanssa eri mieltä. Hän varoittaa, että kuntien eväät on pian syöty, jos velkaantuminen jatkuu nykyistä tahtia. Lisäksi eri kuntien välillä on velkaantumisessa isoja eroja.

Kuntaliiton mukaan kuntatalouden tila heikkeni viime vuonna selvästi ja peräti 63 kunnan vuosikate painui pakkaselle.

(MTV3 - STT)

Lue myös:

    Uusimmat