Tähtipari poikkeuksellisen kiihkeänä Cannesissa, katso!

Vastarakastuneen oloiset Keith Urban ja Nicole Kidman eivät ujostelleet viikoloppuna Cannesissa. Tähtipariskunta innostui kuhertelemaan punaisella matolla kameramerestä välittämättä.

Kantritähti Keith Urbanin ja miehen näyttelijävaimo Nicole Kidmanin avio-onni kukoistaa edelleen, mikäli pariskunnasta näpsittyjä tuoreita kuvia on uskominen. Tähtipari nähtiin viikonloppuna Cannesin 66. elokuvajuhlilla, jonne Urban saapui pitämään seuraa juhlien tuomaristoraatiin kuuluvalle vaimolleen.

Urban ja Kidman ovat olleet naimisissa jo melkein seitsemän vuotta, mutta parin sunnuntainen julkinen esiintyminen antaa ymmärtää, että lempi roihuaa yhä entiseen malliin. Lukemattomien paparazzien salamavalojen räiske ei näyttänyt ainakaan hillitsevän menoa, kun Kidman ja Urban intoutuivat halailemaan ja suutelemaan toisiaan punaisella matolla varsin intohimoisesti.

Näyttävän pariskunnan kuhertelua saatiin seurata aitiopaikoilta pitkä tovi, ennen kuin kaksikko lopulta jatkoi matkaansa kohti Inside Llewyn Davis -elokuvan ensi-iltanäytöstä.

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat