Tähän suomalaiset laittavat rahaa taloustilanteesta huolimatta

Suomen haastava taloudellinen tilanne ei ole näkynyt suomalaisten innossa kuluttaa lomailuun ja matkailuun: suomalaiset budjetoivat rahaa saman verran tämän vuoden kesälomaan kuin viime vuonna. Lisäksi matkailu on suomalaisten mieluisin kulutuskohde, Momondon kyselystä selviää. 

Suomalaisille kesäloma on vuoden kohokohta – ja tämä näkyy myös lomabudjeteissamme. Kun suomalaisten kesän 2015 lomabudjetteja verrataan viime vuoteen, muutokset ovat hyvin pieniä. Neljännes suomalaisista aikoo käyttää kesällä 2015 lomaansa 501–1 000 euroa. Reilu viidennes puolestaan panostaa vähän enemmän ja budjetoi 1 001–2 000 euroa. Viime vuoden tavoin liki viidennes ei osannut arvioida, paljonko aikoo käyttää rahaa lomailuun kesällä 2015.

Suomalaiset eivät myöskään ole turhan tarkkoja lomabudjettinsa suhteen: liki viidennes käyttää yleensä lomaillessaan suunnittelemaansa enemmän rahaa. Lisäksi joka kymmenes ei mieti lainkaan lomakulutustaan. Noin puolet puolestaan pysyy budjetissaan, ja 12 prosenttia pystyy jopa alittamaan budjettinsa.

Suomalaiset kuluttavat mieluiten matkailuun

Suomalaisten matkustusinnosta kertoo myös se, että kulutamme mieluiten rahaamme matkailuun. Liki viidennes valitsi matkailun mieluisimmaksi kulutuskohteekseen. Seuraavaksi suosituimmat rahankäyttökohteet ovat elektroniikka sekä ruoka, viini ja ulkona syöminen. 

– Tilastomme osoittavat, että meille suomalaisille matkailu on erittäin tärkeää. Säästämme mieluummin muista asioista, kuten kodin remonteista, jotta pääsemme matkalle. Loma rentouttaa aivan eri tavalla, kun sen viettää ulkomailla kaukana arjen rutiineista, toteaa Momondon edustaja Lasse Skole Hansen.

Meitä innokkaampia matkailijoita ovat kyselyn mukaan kiinalaiset, eteläeurooppalaiset ja norjalaiset. Peräti puolet kiinalaisista laittaa rahansa mieluiten matkailuun, ja espanjalaisistakin 36 prosenttia valitsee mieluisimmaksi kulutuskohteekseen matkustamisen. Kolmanneksi innokkaimpia matkailijoita ovat italialaiset.

Suurin lomabudjetti on kiinalaisilla 

Kiinalaisten matkailuinto heijastuu myös heidän lomabudjettinsa suuruuteen. He käyttävät kaikista tutkimukseen osallistuneista kansallisuuksista eniten rahaa lomaillessaan: lähes kolmannes kiinalaisista budjetoi kesän 2015 lomaan 2 001–5 000 euroa, ja peräti 23 prosenttia aikoo käyttää jopa yli 5 000 euroa.

Matkahakukone Momondo toteutti kansainvälisen kyselyn ihmisten matkailutottumuksista ja matkailun trendeistä online-tutkimuksena Cint-paneelin kautta. Kysely toteutettiin12.–25. tammikuuta 2015, ja siihen osallistui 1 006 iältään 18–65-vuotiasta suomalaista. 

Lue myös:

    Uusimmat