Tabu

Julkaistu 01.03.2007 13:51

Valmistusvuosi 1986/2007. Ohjaus Arto af Hällström ja Raila Leppäkoski. Tuotanto Subtv ja PanVision. Kuvaformaatti 4:3, ääni stereo 2.0. Kesto yht. 580 min.

TabuTabuCopyright MTV Oy 2007

Tabu on yksi suomalaisen tv-viihteen klassikoista, joka saa ansaitsemansa DVD-julkaisun nyt kun Subtv-uusinnat ovat päättymässä. Ryhmäteatterin ja MTV:n vuonna 1986 tuottama sarja kohahdutti reilu 20 vuotta sitten "sketseillään", joista osa oli poikkeuksellisen pitkiä eivätkä välttämättä niin helpon hauskoja kuin luultiin. Lisäksi jaksot kestävät likimain tunnin normaalin puolituntisen sijaan. Pääosissa nähdään nuorina näyttelijänalkuina jo Velipuolikuussa loistaneet Kari Heiskanen ja Pirkka-Pekka Petelius sekä Aake Kalliala, Pertti Sveholm, Vesa Vierikko ja Maija Leino. Mukana nähdään myös Eija Vilpas, Riitta Havukainen, Taneli Mäkelä, Jari Pehkonen, Outi Mäenpää ja Mari Rantasila.

TabuTabuCopyright MTV Oy 2007

Tabun juoni on Isänmaasarja. Jokaisessa jaksossa on jokin suomalaisuuteen peilaava teema. 80-luvulla suomalaisessa komediassa tehtiin paljon sketsejä, joissa juonena oli tavallisten työläisten kurjuus, haastattelutilanne tai muiden tv-ohjelmien parodiointi. Näitä nähdään myös Tabussa vaikka kyseessä ei olekaan varsinaisesti sketsejä. Erikoisuutena Tabussa on paljon käytetyt ulkokuvaukset. Moni jutuista tapahtuu Helsingin kaduilla, ensimmäinen jakso puolestaan lähinnä Suomenlinnassa. Näiden ulkokuvien johdosta Tabu ja Reinikainen ovat tärkeä osa myös suomalaista historiaa. Kahdessakymmenessä vuodessa Suomikin on muun maailman mukana muuttunut sen verran, että osa Tabun sketseistä ei menisi millään läpi tänä päivänä. Mutta loistavia juttuja sieltä löytyy. Muiden muassa Juppe Puputin tarina, Yövartijan tarina, hitlerviiksinen kansanedustaja Eino Komsi sekä Tampereen murrekurssi. Tekijöiden pyrkimyksenä oli, että samaa hahmoa ei nähdä enää seuraavassa jaksossa. Siinä onnistuttiinkin viimeistä jaksoa lukuunottamatta.

TabuTabuCopyright MTV Oy 2007

Ykköslevyllä on kolme ensimmäistä jaksoa sekä poistettuja kohtauksia. Kakkoslevyllä on seuraavat kolme jaksoa sekä poistettuja kohtauksia. Kolmoslevyllä on loput kaksi jaksoa sekä laajempi valikoima lisukkeita. Poistettujen kohtausten lisäksi on dokumentti Tabun synty, jossa tekijät muistelevat aikaa 20 vuotta taaksepäin. Studiossa ovat juttelemassa näyttelijöistä Sveholm ja Vierikko sekä ohjaajat Hällström ja Leppäkoski. Haastateltavana kuullaan mm. Studio Julmahuvin ohjannutta Jani Volasta. Hyvää matskua 20 minuutin verran. Toisessa dokumentissa nelikko käy läpi hahmojen syntyhistoriaa ja ideaa niiden takana. Tällaisia muisteluita Tabun osalta juuri kaipasikin.

Kuvan laatu on tuttu jo aiemmista tv-sarjajulkaisuista eli ei mitenkään loistelias. Ääni on myös tuttu kaksikanavainen stereo. Tärkeintä on kuitenkin se, että sarja on saatavilla DVD:nä. Jyhkeän kolmekantisen boksin sisältä löytyy kattava vihkonen, jossa on Raila Leppäkosken lyhyt esittelyteksti, sarjan krediitit, kohtausten tiedot, tietoa kuvauksista sekä jaksojen musiikeista. Mainio lisä itse sarjalle. Koko paketti ansaitsee täydet 5 tähteä.

Teksti: Toni van der San

Tuoreimmat aiheesta

Elokuvat