Suomen yhdistetyn joukkue lähti hyvin sujuneen mäkiosuuden jälkeen kisaladulle ensimmäisenä, mutta valahti lopputuloksissa seitsemänneksi.
Ensimmäisenä ladulle lähtenyt Janne Ryynänen toi Suomen ensimmäiseen vaihtoon hyvissä asetelmissa toisena, mutta Jaakko Talluksen hiihtämällä toisella osuudella Suomi joutui nöyrtymään lähes minuutin kärjessä edenneille USA:lle ja Itävallalle.
- Ihan ok hiihto. Nyt sai vähän kropastakin irti, eikä menty ihan lenkkivauhtia, sanoi Ryynänen Ylen tv-haastattelussa.
Anssi Koivurannasta ei ollut kolmannella osuudella nostamaan Suomea takaisin mitalitaistoon, vaan Suomi kyykkäsi kärkijoukkueille puolisen minuuttia lisää.
- Oishan sitä kovempaa pitänyt mennä. Hiihto tuntui hyvältä, mutta vauhti ei riittänyt mihinkään, näki Koivuranta.
- Valmentajat saavat sanoa, minkä takia Suomi-poika ei liikkunut tänään mihinkään.
Ankkuriosuudella hiihtänyt Hannu Manninen toi lopulta Suomen maaliin seitsemäntenä, 2.21,5 minuuttia kisan voittaneesta Itävallasta jääneenä.
Itävallan ankkuriosuuden edustaja Mario Stecher ratkaisi voiton pesten urakkansa loppupuolella USA:n Bill Demongin.
Pronssille tiistaina hiihti Saksa.
Vancouverin olympialaiset:
Yhdistetyn joukkuekisa:
1. Itävalta 49.31,6 (Bernhard Kruber, David Kreiner, Felix Gottwald, Mario Stecher) 2. USA +5,2 (Brett Camerota, Todd Lodwick, Johnny Spillane, Bill Demong) 3. Saksa +19,5 (Johannes Rydzek, Tino Edelmann, Eric Frenzel, Björn Kircheisen) 4. Ranska +39,8 5. Norja +54,3 6. Japani +1.14,2 7. Suomi +2.21,5 (Janne Ryynänen, Jaakko Tallus, Anssi Koivuranta, Hannu Manninen) 8. Tshekki +3.18,6 9. Sveitsi +4.18,2 10. Italia +4.42,9
Katso Hannu Mannisen haastattelu MTV3 Katsomosta:
Sumo video id