Vaalit

Näin äänet jakautuvat – tästä pääset kuntavaalien tulospalveluun!

Vaalitulospalveluun

Täällä ennakkoäänestysinto oli koko maan alhaisin – kunnanjohtaja uskoo kuitenkin perinteikkään vaalipäivän voimaan

4:15
Katso video: Korsnäsin kunnanjohtaja kertoo, miksi kunnassa ihmiset äänestävät vasta vaalipäivänä.

Manner-Suomen läntisimmässä kunnassa Korsnäsissä ennakkoäänestysaktiivisuus oli toista vaalivuotta putkeen 14,3 prosenttia.

Tiistaina päättynyt ennakkoäänestys kesti viikon pidempään kuin normaalisti, mikä näkyi myös koko maan ennakkoäänestysluvuissa. Koko maassa ennakkoäänestysaktiivisuus oli 33 prosenttia, kun vastaava luku oli neljä vuotta sitten kuntavaaleissa 26,6 prosenttia.

Kuntien välillä ennakkoäänestysaktiivisuudessa oli merkittäviä eroja tänäkin vuonna.

Eniten ennakkoon äänestäneitä oli noin 800 asukkaan pohjanmaalaisessa Lestijärven kunnassa, jossa peräti 58 prosenttia käytti äänioikeutensa ennen vaalipäivää.

Korsnäsissä vaalipäivä on perinne

Noin 2000 asukkaan Korsnäsissä vaatimaton ennakkoäänestysprosentti muuttui neljä vuotta sitten yhdeksi Suomen suurimmista vaalipäivänä. Kunnanjohtaja Christina Båssar kertoo, että huolta ei ole tänäkään vuonna.

– Kyse on lähinnä äänestystavasta, joka Korsnäsissä on.

Båssar toteaa hyväntuulisesti, että ihmiset löytävät takuulla äänestyspaikoille sunnuntaina.

– Vaalipäivä on sellainen perinne, joka meidän paikkakunnallamme on.

Katukuvassa vaalipäivän suosio ei ole aiempina vaalivuosina näkynyt. Båssar sanoo, että koronarajoituksien täyttämänä vuonna äänestys paikan päällä tuntunee kuitenkin juhlallisemmalta.

Katso artikkelin videolta, miten Båssar kommentoi pienen Korsnäsin vaalikulttuuria!

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja