Syyttäjä vaatii 54-vuotiaalle naiselle elinkautista vankeusrangaistusta juhannuksena Helsingissä tapahtuneesta murhasta. Nainen kiisti murhan ja katsoi teon hätävarjelun liioitteluna tehdyksi tapoksi.
Henkirikos tapahtui juhannuksena uhrin kodissa Aleksis Kiven katu 11:ssa Helsingissä. Talossa sijaitsee Vallilan iso S-market.
73-vuotias uhri oli ollut Kivinokan siirtolapuutarhan juhannusaaton juhlissa, joista hän palasi Sörnäisiin kymmenen aikaan illalla.
73-vuotias rauhanturvaajanakin ollut mies oli tavannut 54-vuotiaan naisen sattumalta Vaasanaukiolla. He olivat entuudestaan tuttuja.
Molemmat olivat päihtyneitä. He jatkoivat miehen asunnolle pysähtyen tunniksi ravintolaan Vaasankadulla. Asunnolle oli päästy hieman ennen puolta yötä.
Syyte murhasta
54-vuotias nainen sai syytteen murhasta.
Syyttäjä Yrjö Reenilän mukaan nainen hyökkäsi vessassa miehen kimppuun mattoveitsen kanssa. Käsien torjuntavammojen perusteella mies oli yrittänyt panna vastaan, mutta hän kaatui vessan lattialle.
Viiltely jatkui edelleen. Miestä oli viilletty kaulaan, kasvoihin ja ylävartaloon. Miehen henkitorvi oli etuosastaan poikki.
Muitakin vammoja oli. Oikeus määräsi osan syytteestä salattavaksi uhrin muiston kunnioittamiseksi.
