Syyskuun alussa tapahtuneen autoverotuksen muutoksen myötä autokauppa oli edellisiä kuukausia rauhallisempaa. Koko vuoden osalta rekisteröinnit ovat kuitenkin selvästi edellä vuotta 2017.
Syyskuussa rekisteröitiin yhteensä 6 528 uutta henkilöautoa. Määrä on siis lähet puolet vähemmän kuin elokuussa, ja tiputusta viime vuoden syyskuuhun on yli 28 prosenttia. Tämä oli kuitenkin pääasiassa odotettavissa, sillä autoja rekisteröitiin paljon ennen syyskuun alussa voimaan astuneita verotusmuutoksia.
Veromuutos näkyi etenkin isompien ja tehokkaampien autojen hinnoissa. Pienissä, keskikokoisissa ja etenkin pienipäästöisissä autoissa muutokset olivat verrattain vähäisiä, mutta epätietoisuus sai kaupan kuitenkin hiipumaan. Vahvasti kulunut alkuvuosi kuitenkin näkyy kokonaisluvuissa. Yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana uusi autoja on laitettu kilpiin 97 730 kappaletta, mikä on 6,1 prosenttia enemmän kuin vuonna 2017.
Alta löydät syyskuun kymmenen eniten rekisteröityä automerkkiä ja -mallia rekisteröintimäärinen.
1. | Toyota | 1 063 |
2. | Volvo | 678 |
3. | Skoda | 634 |
4. | Volkswagen | 455 |
5. | Kia | 431 |
6. | Mercedes-Benz | 427 |
7. | Ford | 395 |
8. | Nissan | 312 |
9. | Hyundai | 283 |
10. | BMW | 269 |
1. | Skoda Octavia | 307 |
2. | Toyota Auris | 293 |
3. | Nissan Qashqai | 250 |
4. | Toyota Yaris | 231 |
5. | Toyota Avensis | 183 |
6. | Toyota C-HR | 162 |
7. | Hyundai i20 | 145 |
8. | Kia Ceed | 142 |
9. | Volvo XC60 | 140 |
10. | Volvo V40 | 135 |
Kuten luvuista näkee Toyota jatkaa marginaalinsa kasvattamista muihin. Yhdeksän ensimmäisen kuukauden aikana uusia Toyotia on mennyt kilpiin jo yli 12 500 kappaletta. Toisena tuleva Volkswagen on jäänyt jo yli 2 000 auton takamatkalle, ja kolmantena tuleva Skoda on noin 1 300 autoa Volkswagenin perässä.
Myös pakettiautojen ensirekisteröinneissä nähtiin lähes 15 prosentin tiputus. Syyskuussa meni kilpiin 1 214 uutta pakettiautoa, ja yhdeksän kuukauden aikana ensirekisteröintejä on kertynyt 11 799 kappaletta. Tämä on 1,2 prosenttia vähemmän kuin vastaavana aikana vuonna 2017. Kuorma-autojen ensirekisteröinnit ovat 10 prosenttia edellä viime vuotta.
Kuva: Mikko Autio
Lue lisää alkuvuoden ensirekisteröinneistä ja autokaupasta:
Alkuvuoden autokauppa käyntiin vauhdikkaasti – vuosi avattiin ennätyslukemilla
Alkuvuoden rekisteröinnit viime vuotta edellä – helmikuun luvuissa pientä miinusta
Autokaupassa kevättä rinnassa – nousua myynnissä, laskua hinnoissa
Autokaupassa reipasta kasvua huhtikuussa – romutuspalkkiokampanja näkyy etenkin pienten autojen kaupassa
Uusien henkilöautojen ensirekisteröinnit kasvussa – toukokuun ykköspaikan nappasi Volkswagen Golf
Alkuvuoden ensirekisteröinnit kovassa tahdissa – kesäkuussa ykkösmerkki vaihtui
Auton omistaminen muuttuu – uusi auto ajoon kuukausimaksulla
Oletko harkinnut sähköautoa? Tässä ovat Suomessa myynnissä olevat vaihtoehdot
Autoverouudistus rankaisi isopäästöisiä – tämän Mercedeksen hinta nousi lähes 13 000 euroa!
Nissan nousi ennätyksellisen elokuun isoimmaiksi merkiksi – yhteensä kilpiin meni yli 12 000 uutta henkilöautoa
Uusimmat
-
11:13
Spotify julkisti jättimäisen irtisanomispaukun
-
11:06
Verotus ei korjaa apteekkien kilpailun puutetta –KKV: "Apteekkarien tulot nousevat niin suuriksi..."
-
11:05
Tähtipelaajalta järkyttävä kanuuna kärkiottelussa – selostaja äimistyi: "Likimain täydellinen"
-
11:02
Eini astelee Linnan juhliin ensimmäistä kertaa: "Vietin muutaman hiljaisen hetken"
-
11:00
Sakeat lumisateet mahdollisia rannikolla – muistatko vielä Merikarvian yli 70 sentin lumikertymän yhdessä päivässä?
-
10:50
Syyttäjä: Airiston Helmen toimintaa pyöritti vuosien ajan järjestäytynyt rikollisryhmä – peitekieli, ankaria sääntöjä ja salanimiä
-
10:46
Mäkihyppääjä meni vessaan – seuraavassa hetkessä kisa oli pilalla
-
10:35
Carly käyttää vain 114 euroa kuukaudessa ruokakauppaan: "Avain kaikkeen on, että..."
-
10:33
Seuraavien talviolympialaisten ympärillä iso kysymysmerkki – KOK ajaa kulisseissa omaa ratkaisuaan
-
10:30
Venäläisellä somekanavalla kasvaa protestiliike – "Palauttakaa miehemme, meille riittää!"
-
10:00
Yksin kotona -näyttelijä Macaulay Culkin sai Walk of Fame -tähden – tältä näyttelijä näyttää nyt
-
09:51
Ukrainan drone iski venäläiseen öljyvarikkoon – MTV seuraa Ukrainan sotaa
-
09:48
Jos haluat tämän joulukinkun, kannattaa toimia ripeästi
-
09:46
Poliisi pyytää havaintoja – nämä suharit eivät halunneet jäädä selvittämään tekemisiään
-
09:31
Ei herkille: Järkyttävä tilanne UFC:ssä nostatti raivoryöpyn – "Halusiko hän, että Bobby kuolee?"
-
09:13
HS: Suomalaisopiskelijan kandityö palkittiin maailman parhaana – pelkkä nimi saa kielen solmuun
-
09:07
Osinkotuloja kertyi eniten listaamattomista yhtiöistä – näille ikäluokille ja asuinalueille kertyi eniten
-
08:54
Masked Singer -hahmon maski tippui kesken esityksen – henkilöllisyys paljastui ennen aikojaan
-
08:48
Lehti: Leijonien kaksinkertainen MM-hopeamitalisti löysi työpaikan
-
08:48
Onko burnout nuorten aikuisten vitsaus? Tästä syystä moni uupuu jo ennen työelämää
-
Lataa lisää