Syötkö terveellisesti parin tunnin välein? Teet hallaa hampaillesi

Hyvilläkin elämäntavoilla voi olla yllättäviä seurauksia. Hampaat eivät tykkää napostelusta tai happamasta.

Noudatatko ohjetta "juo vettä ja syö vähän kerrallaan ja noin viisi kertaa päivässä"? Se voi tehdä hallaa hampaillesi.

Hyvilläkin elämäntavoilla voi olla yllättäviä seurauksia.  Happovauriot yleistyvät erityisesti nuorten keskuudessa. Oslossa 18-vuotiaiden parissa tehty kliininen tutkimus osoitti, että joka kolmannella nuorella on hampaissaan happovaurioita.

Myös terveystietoisimmat ovat riskiryhmässä. Moderni elämäntapa – eli terveelliset juomat ja monta pientä ateriaa päivässä – vaatii muutosta hampaista huolehtimiseen. Kaikki eivät välttämättä tiedä, miten toimia.

Hampaiden vihlonta

Happovaurioita syntyy, kun hampaat altistuvat liian usein hapoille, esimerkiksi usein toistuvan mehunjuonnin seurauksena. Pullojen kierrekorkit aiheuttavat sen, ettemme enää juo pullon sisältöä kerralla, vaan hörpimme juomaa useiden tuntien aikana. Juoman nauttiminen pienissä erissä altistaa hampaat hapoille koko päivän ajan.

Jatkuva juominen saattaa johtaa siihen, että osa suojaavasta, kovasta kiilteestä rapautuu vähitellen pois ja hampaasta tulee "pehmeä". Ammattikielessä happovauriota kutsutaan eroosioksi. Jos eroosio on edennyt pitkälle, hammaslääkärin on korvattava kadonnut hammasaines muovipaikalla tai kruunulla. Hoito voi tulla kalliiksi ja olla hyvinkin laajamittaista.

Ensimmäinen merkki happovaurioista ovat kuopat poskihampaiden purupinnoissa, erityisesti alaleuassa. Lisäksi kiille ohenee siten, että hampaiden reunat saattavat helposti murtua.

Happovauriota on vaikea huomata itse, mutta oireena saattaa tuntua vihlontaa kylmää tai kuumaa juotaessa. Hammaslääkäri tai -hoitaja kyllä huomaa vauriot vuositarkastuksen yhteydessä.

Vältä napostelua

Ruokailun jälkeen suussa on aina hieman happoja – tämä on luonnollinen osa ruoansulatusta. Mitä useammin hampaat joutuvat happohyökkäysten kohteeksi, sitä suurempi on eroosion mahdollisuus.

Hedelmät ovat terveellisiä ja ravitsevia. Koska hedelmät kuitenkin sisältävät runsaasti sokeria ja happoja, kehotetaan niitä syömään vain muiden ruokailujen yhteydessä. Suu pitää myös huuhdella hedelmien syönnin jälkeen.

Hedelmien napostelu voi aiheuttaa samankaltaisia eroosiovaurioita kuin mehujen ja limsojen juonti.

Vesi ja maito ovat parhaita

Eroosion välttämiseksi on tärkeää juoda paljon vettä ja maitoa. Näiden juomien pH-arvo on neutraali, joten ne ovat hampaille vähemmän vahingollisia. Veden tulisi olla luonnollinen janojuoma – mehulla ja limsoilla voi herkutella silloin tällöin.

Hammastahna ehkäisee happovaurioita. Älä kuitenkaan harjaa hampaita heti hedelmien tai hapokkaiden juomien nauttimisen jälkeen. Se saattaa pahentaa tilannetta.

Happopitoisten aineiden nauttimisen jälkeen kiille on pehmeää ja vahingoittuvaa. Joka kerta hampaita harjatessa kiillettä lähtee hieman pois. On parasta odottaa puolisen tuntia, ja harjata hampaat pehmeällä harjalla. Tämä koskee myös lapsia.

Sokerin tai happojen nauttimisen jälkeen on välittömän hammaspesun sijaan hyvä syödä jotain neutralisoivaa, esimerkiksi pala juustoa tai juoda lasi maitoa.

10 vinkkiä: vältä hampaiden happovauriot

  • Vältä sitrushedelmien ja hapokkaiden juomien, kuten limsan, liiallista nauttimista. Juo janojuomana ensisijaisesti vettä.
  • Vältä hedelmämehujen, hiilihappopitoisten ja happamien juomien nauttimista ruoka-aikojen välillä ja juuri ennen nukkumaanmenoa.
  • Juo maitoa, vettä tai teetä hedelmämehun ja maustetun veden sijasta.
  • Vältä napostelua ja juomien hörppimistä pitkin päivää. Ohje koskee myös kevyt-tuotteita.
  • Huuhtele suu vedellä nautittuasi happamia juomia ja hedelmiä.
  • Älä pese hampaita heti happamien juomien tai ruokien nauttimisen jälkeen. Huuhtele suu mieluiten vedellä.
  • Käy säännöllisesti hammaslääkärissä tai -hoitajalla.
  • Käytä pehmeää hammasharjaa ja hammastahnaa, joka todistetusti ehkäisee happovaurioita.


Lähde: Orkla Health

Lue myös:

    Uusimmat