Syöpää sairastava Arianna, 5, sai päivänsä prinsessana – näin kuvat heräsivät henkiin suorastaan satumaisella tavalla
Viisivuotias Arianna viettää yleensä päivänsä taistellen munuaissyöpää vastaan, mutta yhden päivän ajan hän sai olla kuin prinsessa.
Valokuvaaja Ashley Richer on järjestänyt jo monille syöpää sairastaville lapsille ikimuistoisia valokuvaussessioita, joissa lapset saavat pukeutua mieleisensä teeman mukaisesti. Yleensä lapset haluavat olla merenneitoja, supersankareita tai yksisarvisia. Munuaissyöpää sairastava Arianna Taft rakastaa Disneyn prinsessoja, joten Ashley tilasi studiolleen rekillisen prinsessamekkoja.
Kuvauksissa Arianna sai pukeutua Kaunottaren ja Hirviön Belleksi, Kuningatar Elsaksi, soturiprinsessa Meridaksi ja Lumikiksi. Kuvat heräävät henkiin Ashleyn jälkikäsittelyssä ikimuistoisella tavalla.
– Otan kuvat studiossa ja jälkikäsittelyssä siirrän lapsen johonkin maagiseen paikkaan, Ashley kertoo.
Ashley järjestää kuvaksia ilmaiseksi. Hän on itse menettänyt läheisen kuolemaan johtaneelle sairaudelle, joten sairaiden lasten piristäminen on hänelle tärkeää hyväntekeväisyyttä.
– Tämä auttaa lapsia tuntemaan olonsa erityisiksi edes yhden päivän ajan ja unohtamaan, mitä he käyvät läpi arjessaan, Ashely kertoo.
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.
Lähteet: CNN ja Ashley Richer Photography
Uusimmat
-
11:25
Leijonilta merkittävä sopimusuutinen
-
11:16
Uutta tietoa Huittisten vauvasieppauksesta – nuorta porilaisnaista epäillään teosta
-
11:10
"Teen töitä, vaikka perse irtois" – Sointu Borg kiittelee TTK-äänestäjiään
-
10:58
Suomalainen mansikka noteerattiin nyt EU-tasolla
-
10:55
Elon Musk pilkkasi Zelenskyiä: "Kulunut viisi minuuttia siitä, kun viimeksi pyysit avustusta"
-
10:50
Myrsky lähestyy Suomea, tämä tilanteesta tiedetään – tuore sääennuste povaa yöpakkasia myös etelään
-
10:49
Niinistö matkustaa Portugaliin tällä viikolla
-
10:44
Hurja nokkakolari tallentui videolle Ukrainassa – kuolonuhreilta vältyttiin
-
10:23
Teemu Suninen esitti anteeksipyynnön – tallipomo löi pöytään vaatimuksen
-
10:15
Saaristossa liikkeellä runsaasti viranomaiskalustoa ja alueita saatetaan eristää – melua on turha säikähtää
-
10:06
Nämä kappaleet kuullaan seuraavassa Tanssii Tähtien Kanssa -jaksossa
-
09:44
Medvedev uhoaa Venäjän mahdollisuudella iskeä Saksan maaperälle – MTV seuraa sotaa
-
09:34
Parasta leipää ikinä – kolme kovaa ohjetta: "Tässä menee viisi minuuttia"
-
09:27
Huima temppu MM-kisoissa – supertähti hyppäsi nimensä lajin historiaan
-
09:26
Elina Valtonen on Kiovassa – EU:n ulkoministereillä historiallinen kokous EU:n ulkopuolella
-
09:09
Tukholman seudulla kaksi räjähdystä varhain aamulla – toisessa kohteena nuori uusnatsi, jota epäillään viime viikon murhasta
-
09:05
Taylor Swift villitsee – huippupelaaja-suhdehuhuilla jo järisyttävä vaikutus
-
09:00
Elina Gustafsson ja Ansku Bergström: Kihlat!
-
08:48
Koneen toimitusjohtaja vaihtuu
-
08:42
Vankiloissa ennätysmäärä lapsivankeja, myös nuorten ehdollisten tuomioiden määrä kasvoi viidenneksellä
-
Lataa lisää