Eteisvärinä vei Petrin sairaalan kesken loman. Hän haluaa muistuttaa muita kiireisiä ihmisiä siitä, että positiivisestakin stressistä pitää palautua.
Katso yllä olevalta videolta, miten sanojen valitseminen voi parantaa elämää.
Reilu kymmenen vuotta yrittäjänä ja toimitusjohtajana työskennellyt Petri Hollmén, 38, ei osannut ajatella, että positiivinen stressi voisi ajaa hänet sairaalaan.
– Elämässäni oli käynnissä ehkä upein vaihe ja kalenteri oli täynnä kaikkea haastavaa ja mielenkiintoista, Petri kuvailee MTV Lifestylelle.
Kuten reissu Kroatiaan. Reissu, joka pysäytti Duracell-pupumaisen Petrin – ja lähes myös miehen sydämen.
Keho antoi varoitussignaalin
Jos päivitys ei näy, voit avata sen tästä.
– Kuolema kuittaa univelat? kysyy Petri tuhansia reaktioita keränneessä Facebook-päivityksessään.
Siinä mies kertoo, miten hänen kehonsa antoi ensimmäisen varoitussignaalin.
– Ennen lounasta piti lähteä reippailemaan vuoren seinämää pitkin kulkevalle muurille. Kiipeän viisi porrasta ja sydän hakkaa kuin pajavasara. Täytyy ottaa iisisti. Kävelen lounaalle toiseen kylään tasaisen maan reittiä jättäen kiipeilyseikkailun väliin. Hävettää – minähän olen urheilija, joka juoksee moisen nyppylän yli puuskuttamatta! Nyt pienikin kävely tuntuu raskaalta, Petri kirjoittaa päivityksessään.
Häpeä vaihtui pian huoleksi.
– Istun, mutta ravintolassakaan ei syke ota laantuakseen. Muljahtelee ikävästi. Heikottaa. Ei maistu ruoka. Pakko käydä maate. Hitto, jos tää pahenee. Sitten en tiedä, mitä käy.
Pian Petri poistui ravintolasta – jalat edellä ambulanssin kyydissä.
Mies oli saanut eteisvärinän, eli flimmerin. Se on sydämen rytmihäiriö, jossa sydän lyö epäsäännöllisesti ja usein myös epätavallisen tiheään.
Ei aiempia terveysongelmia
Alle nelikymppisellä perheenisällä ei ollut koskaan aiemmin ollut minkäänlaisia terveysongelmia.
– Pois lukien pari pientä laskettelu- ja pyöräilyonnettomuutta, Petri lisää.
Järkytys oli suuri Petrin lisäksi hänen perheelleen.
– Vaimo pelästyi ja huolestui, koska minä olen ollut aina se, joka juoksee, kun muut kävelevät, ja valvoo, kun muut eivät enää jaksa.
Vaimon mielen valtasivat pahimmat mahdolliset skenaariot. Petri ei ollut ikinä aikaisemmin nähnyt häntä itkemässä huolesta vuoksensa.
Sairaalayö pisti miettimään
Yö sairaalassa laittoi miehen mietteliääksi.
– Olin kuuden hengen huoneessani todennäköisesti se ainoa, joka palaa normaaliin elämään. Kaikki muut olivat 30–40 vuotta vanhempia, Petri sanoo.
Lääkäri kertoi Petrille, että hänelle tehtäisiin ultraäänitähystys ruokatorven kautta. Siten nähtäisiin, onko sydämessä hyytynyttä verta, joka voisi liikkeelle lähtiessään aiheuttaa aivoinfarktin.
Operaatio kuulosti kamalalta, mutta Petri hyväksyi kohtalonsa.
– Koitin ehdotella sydämelleni, että menisi rytmiin, niin vältettäisiin tämä putkihomma. Lupasin olla kiusaamatta sitä jatkossa, jos suostuisi yhteistyöhön.
Loppu hyvin, kaikki hyvin?
Maanittelu tehosi.
– Sydän oli suostunut neuvotteluuni, leppynyt ja siirtynyt takaisin normaaliin päiväjärjestykseen, kertoo Petri seuraavasta aamustaan sairaalassa.
Nyt miehen pitäisi vain lunastaa sydämelle antamansa lupaus.
– Olen luvannut itselleni, että saan sanoa ei. Saan kieltäytyä juhlissa vielä yksistä, saan jättää treenin väliin, jos väsyttää, ja yritän laittaa kalenteriin ainakin kaksi päivää, jotka on varattu puhtaasti palautumiseen. Ja lisäksi lupaan kuunnella vaimoni järjen ääntä ja valita jatkossa välillä oikein levon ja jonkun hauskanpidon välillä, Petri sanoo.
Hän haluaa muistuttaa kaltaisilleen arjen Duracell-pupuille, että elimistö tarvitsee palautumista – myös positiivisesta stressistä. Kaikista niistä kalenterin täyttävistä kivoista jutuista.
– Vaikka siltä ei tuntuisi, niin kalenterista pitää löytyä aikaa myös palautumiselle. Itse ajattelin, että pitkä pyörälenkki toimii sellaisena, mutta olin väärässä.
Sen Petri sai tuntea sydämessään.
***
0:46
