Vastasyntyneellä apinalla on elämässään aikamoisen ikävä alku. Pienenpieni poikanen on ainoa, joka selvisi apinaperheeseen kohdistuneesta myrkytyksestä hengissä.
Kuda-niminen apina on vain kuusi viikkoa vanha. Se pelastettiin keskeltä hylättyä kaivosaluetta, jossa sen lauman muut jäsenet olivat kuolleet syanidi-myrkkyyn.
Kuda vietiin Free to be Wild -eläinsuojelualueelle Zimbabween, jossa se saa hyvää hoitoa ihastuneilta vapaaehtoisilta.
Yhden työntekijän mukaan Kuda kaipaa kovasti perhettään, mutta sen edistyminen on herättänyt toiveikkuutta. Sen toivotaan jonain päivänä tulevan oman, uuden laumansa johtajaksi.
Eläinsuojeluyhdistyksen mukaan syanidi-myrkytys on yleinen kuolinsyy alueen eläimille.
– Olemme onnekkaita, että löysimme Kudan. Hän on pieni soturi, työntekijä sanoo.