Suvi Teräsniskan poika, 3 kk, pääsi jo lentämään – suloinen yhteiskuva koneesta

Laulaja synnytti esikoispoikansa 5. maaliskuuta, ja on parhaillaan äitiyslomalla.

Suvi Teräsniska synnyttyi esikoispoikansa 5. maaliskuuta. Pian kolme kuukautta täyttävä poika kastettiin 25. huhtikuuta samana päivänä, kun Kärpät voittivat SM-liigan.

Oululainen Suvi iloitsi tuolloin julkaisemansa kuvan yhteydessä siitä, että samana päivänä kun vietettiin pojan ristiäisiä, saatiin Ouluun myös mestaruus.

– Hieno päivä tänään. Poika sai nimen ja Oulu sai pojan, laulaja kirjoitti paljastamatta pienokaisen nimeä.

Suvi Teräsniska ei ole julkaissut myöskään lapsestaan kasvokuvia. Sama linja pitää perjantaina julkaistussa uudessa kuvassa.

Kuvassa Teräsniska istuu hymyilevänä lentokoneessa poika sylissään.

– Pikavisiitillä Helsingissä palaverissa ja pookun ensimmäinen lentomatka sujui erittäin mallikkaasti. #uudettuulet #finnair #äitinpoika, hän kirjoittaa kuvan yhteydessä.

Suvi Teräsniska meni viime elokuussa naimisiin hänen bändissään ääni- ja valomiehenä työskentelevän Simo Aallon kanssa. Pari on ollut yhdessä neljä vuotta.

Lue myös:

    Uusimmat