Suvi Pitkänen raskaana – verenvuoto varjostaa onnea

Aurinkorannan tähtönen Suvi Pitkänen odottaa perheenlisäystä kihlattunsa Teppo Säkkisen kanssa.

Tähtönen Suvi Pitkänen iloitsee tuoreista raskausuutisista. Suvi kertoo olevansa toisella kuulla raskaana, ja odottavansa innolla perheenlisäystä tulevan aviomiehensä Teppo Säkkisen kanssa. Pariskunnalla on entuudestaan reilun vuoden ikäinen Safina-tytär. 

– Emme olleet suunnitelleet hankkia lisää vauvoja, mutta kyllä tämä on positiivinen uutinen. Ja kun asiaa miettii, niin itse asiassa se on parempikin näin, sillä lapset ovat suurin piirtein saman ikäisiä, ja itsekin olen vielä nuori ja jaksan touhuta heidän kanssaan.

Perheen vauvaonnea varjostaa kuitenkin hematooma, eli sisäinen verenvuoto, josta Suvi kärsii.

– Kuulun keskenmenon riskiryhmään, tähtönen harmittelee.

Raskaus ilmeni vasta lääkärin tutkimuksissa, kun Suvi hakeutui hoitoon kovien vatsakipujen vuoksi. Uutisisa perheenlisäyksestä eivät Suvi ja Teppo olleet osanneet odottaa.  

– Tämä tuli aivan yllätyksenä! Kävin lääkärissä hematooman vuoksi, ja samalla kohdusta löytyi pieni alkio, Suvi kertoo.

– Ensimmäisellä lääkärikäynnillä siitä ei osattu sanoa sen enempää, mutta nyt selvisi, että sillä oli syke ja kaikki! Se kasvaa, vaikka minulla onkin verenvuoto siellä, hän jatkaa.  

"Raskaus näkyy minusta läpi"

Raskaus on Suvin mukaan vasta toisella kuulla, mutta raskausonni paistoi Suvin mukaan hänestä läpi niin, ettei raskautta voinut enää peitellä.

– Näköjään raskaus näkyy minusta läpi, mutta kyseessä on kuitenkin iloinen asia, enkä halua peitellä sitä.  

– Toivotaan vain, että kaikki menee hyvin, vaikka joudummekin nyt elämään jännityksessä.

Suvin mukaan sisäinen verenvuoto on aiheuttanut hänelle pahaa väsymystä, vaikka muilta alkuraskauden oireilta onkin vältytty.

– Verenvuoto aiheuttaa myös vatsakipuja, ja alussa olin asiasta ihan paniikissa. Tietysti jännittää, että toivottavasti pikkutyypillä on kaikki hyvin, Suvi huolehtii.

Työntekoa Suvi on kuitenkin jatkanut vanhaan malliin.

– Jaksoin edellisenkin raskauden aikana tehdä tosi hyvin töitä. Toivottavasti tämä menee samalla tavalla, vaikka tietysti täytyy nyt ottaa vähän iisimmin, sillä tilanne ei ole aivan normaali.

Asiasta uutisoi ensimmäisenä Iltalehti

Lue myös:

    Uusimmat