Suunnittelijan painajainen: Mekko revittiin lavan takana riekaleiksi

Kulissit kaatuvat, mekko liisteröidään kuumaliimalla päälle, ratkenneet saumat teipataan kasaan ja lähetetään malli lavalle. Tätä kaikkea on muotimaailman catwalk pahimmillaan.

Mallit nähdään yleensä tyyninä, he näyttävät jumalaisilta ja vaatteet istuvat päällä täydellisesti. Catwalkin takana voi kuitenkin sattua aivan mitä tahansa, vaikka yleisössä kukaan ei tiedä asiasta mitään. Nitojat ja teippiviritelmät ovat kovassa käytössä ennen kuin mallit saatetaan catwalkille.

– Kun verhojen välistä astutaan lavalle, niin se on aivan eri maailma. Lavan takana voi tapahtua ihan mitä tahansa, mutta yleisössä kukaan ei tiedä siitä mitään. Se on aivan eri maailma, muotitoimittajanakin ansioitunut Jaakko Selin kertoo.

Lontoossa opiskellut Inka Rusi kertoo, että muualla maailmassa painotutaan progressiivisempaan suunnitteluun, mutta Suomessa tehdään enemmän käyttövaatteita. Rusi muistelee kauhulla entisen työnantajansa Marios Shwabin näytöstä.

– Jouduimme repimään yhden mekon täysin rikki, koska ei ollut aikaa selvittää vetoketjua. Harmitti todella paljon, koska mekko oli tietenkin pilalla sen jälkeen, suunnittelija muistelee.

Lavan takana stylistit, meikkaajat ja suunnittelijat tekevät yhteistyötä keskenään. Joskus mielipiteet eivät mene aivan yksi yhteen, mutta viime hetkillä on vaikea tehdä kompromisseja. Meikkitaitelijat haluavat tuoda kauden trendit lavalle samalla kun suunnittelijat yrittävät saada oman visionsa toimivaan pakettiin.

– Ärsyttää kun stailauksesta ei pidetty näytöksessä kiinni, mutta sellaista tapahtuu varmaan jatkuvasti. Stylisti on keksinyt tehdä malleillemme korkkiruuvikiharat, mitkä ei todellakaan sovi tyyliimme. Vaihdoimme juuri ennen näytöstä mallit, sillä emme olleet tyytyväisiä lopputulokseen, yksi suunnittelija huokaisee.

Bellibellin suunnittelija Henna Aho ei ota turhaa stressiä näytöksestä.

– En ole tavannut malleja ollenkaan. Ei edes tullut mieleen, että pitäisi käydä katsomassa heidän peräänsä, huoleton Aho naureskelee.

Primadonna ei selviydy catwalkilla

Pressitilaisuuden ollessa käynnissä, pitkät hoikat mallit loikkivat arkivaatteissa ulos viilentymään. Kaupasta haetaan evästä, jotta sokeritasapaino pysyisi kunnossa pitkän päivän aikana.

– Ostimme kaupasta limua, karkkia ja smoothieta. Aloitimme työt tänään aamulla kahdeksalta, noin viisi vuotta mallin töitä tehneet Anette, Sirkku ja Aura kertovat.

Lavan takana on vaatteiden kanssa koko ajan jonkinlaista pulmaa, jokin vaate on liian iso tai liian pieni. Kaikki, mikä voi mahdollisesti mennä pieleen, se varmasti menee. Tytöt kertovat kuitenkin, että osaavat suhtautua yllättäviin tilanteisiin ammattimaisesti ja tietävät, mitä missäkin tilanteessa tulee tehdä.

– Edellisessä näytöksessä minulla oli kenkään tungettu vessapaperia. Hommat menevät kuitenkin jo rutiinilla, Anette nauraa.

Näytöksissä yksi henkilö on vastuussa esityksen onnistumisesta ja hän laskee mallit omalla vuorollaan lavalle. Illan seuraavassa näytöksessä mallit ovat kuitenkin itse vastuussa, että ovat oikeassa paikassa oikeaan aikaan.

– Tässä näytöksessä se tyyppi luultavasti juo skumppaa yleisön joukossa, rennot tytöt naurahtavat.

Suomalainen muotimaailma ei vedä vertoja Pariisille

Suomalainen muotimaailma on kokenut pienimuotoisen inflaation. Viime viikonloppuna järjestetty Finnish catwalk keräsi kuitenkin joukon upeiden nuorten suunnittelijoiden ja vanhojen kotimaisten muotialan vaikuttajien luomuksia yhdelle lavalle.

– Finnish Catwalkille ilmoittautui tänä vuonna enemmän tekijöitä kuin vuosiin, mikä kertoo kiinnostuksesta alaa kohtaan, Selin kertoo, mutta lisää, että taso on vaihteleva.

– Suunnittelijoista yksikään ei ole erityisesti pistänyt silmään, mikä on sinänsä surkeata, mutta ei kaikkien maiden tarvitse erikoistua olemaan muotimaailman ykkönen. Me olemme joskus olleet huipulla, Selin pohtii ja lisää olevansa tyytyväinen nuorten suunnittelijoiden saamaan näkyvyyteen eri messuilla.

Yksi suunnittelija on kuitenkin ylitse muiden, ainakin malleille.

Jukka Rintalan asut ovat aina yhtä upeita, mallit kehuvat.

Teksti ja kuvat: Jonna Jauhiainen

Lue myös:

    Uusimmat