Jalkapallon Ykkösessä suorasta noususta Jyväskylän JJK:n kanssa taistellut helsinkiläinen Viikingit jäi heikon loppukautensa sarjassa kakkoseksi ja liigakarsijan paikalle. Sarjan viisi viimeistä ottelua tuottivat Viikingeille neljä tappiota ja yhden tasapelin maalierolla 2-10.
Päätöskierroksella Viikingit romahti Joensuussa hyvän alun jälkeen, ja kotijoukkue Jippo otti pisteet maalein 4-1 (3-1). Vieraiden ainoan maalin viimeisteli jo viiden minuutin kohdalla kauden 11. osumansa iskenyt Pekka Sihvola.
Viikinkien valmentaja Toni Korkeakunnas oli taiston tauottua omiensa alkuun tyytyväinen, mutta harmitteli avauspuolikkaan loppua, jossa Jippo teki kolme maalia vajaassa viidessä minuutissa.
- 35 minuuttia alusta oli pitkästä aikaa hyvää jalkapalloa, ja oltaisiin voitu johtaa 3-0. Nuori maalivahti (Ville Mäkinen) piti kotijoukkuetta pystyssä torjunnoillaan. Meidän viimeistely on mitä on, Korkeakunnas moitti.
- Huono keskittyminen, tyhmiä virheitä helpon tasoitusmaalin jälkeen ja lyötiin kintaat nurmeen. Liian helposti luovutettiin, Korkeakunnas puhisi.
Puolentoista viikon päästä alkaviin karsintoihin Viikingit lähtee valmentajan mukaan altavastaajana.
- Pitää keskittyä siihen, että oma peli toimii. Vastustajalla ei ole mitään väliä, sillä emmehän ole pärjänneet viime aikoina edes Ykkösen joukkueille.
Joukkueen kapteeni Joonas Sarelius summasi heikosti mennyttä loppukautta ympäripyöreästi.
- Kai se jotain kertoo, että jotain tehdään väärin. Nyt on puolitoista viikkoa tehdä jotain oikein, Sarelius kertasi viime aikojen otteita.
Ykkönen lauantaina:
Jippo-Viikingit 4-1 (3-1)
TPV-Atlantis 1-0 (0-0)
JJK-PS Kemi 2-1 (1-1)
AC Oulu-KPV 3-4 (2-0)
TP-47-VIFK 2-0 (0-0)
KäPa-FC Hämeenlinna 1-2 (1-1)
PK-35-GrIFK 2-1 (1-0)