Supersuosittu kastike vaarassa: Tehdas suljettiin, loppuuko valmistus?

Internetissä kulttimaineen kasvattaneen Sriracha-kastikkeen tulevaisuus on vaakalaudalla.

Yhdysvaltain Kaliforniassa sijaitseva, supersuosittua Sriracha-kastiketta valmistava Huy Fong Foods joutuu lopettamaan toimintansa ainakin toistaiseksi. Tuomari teki päätöksen sulkemisesta tiistaina paikallisten asukkaiden kuukausia kestäneen valituskierteen päätteeksi. Tehtaan lähistöllä asuvat ihmiset ovat kärsineet mausteisen kastikkeen valmistuksen aiheuttamista hajuhaitoista. Asukkaiden mukaan chilikastikkeen valmistus on aiheuttanut lisäksi jatkuvia hengitysongelmia ja silmäoireita.

Kastikeyritys on aiemmin puolustautunut vetoamalla satokauden päättymiseen. Yrityksen mukaan ei ole mitään tarvetta sulkea tehdasta nyt, kun jalapeno-chilien jauhaminen on tältä vuodelta jo päättynyt. Tästä voidaankin päätellä, ettei Sriracha-pula iske maailmalla hetkessä, sillä yritys on sekoittanut ja pullottanut tuotteita runsaasti.

Päätöksen tehneen tuomarin mukaan ei ole olemassa uskottavia todisteita siitä, että tulinen kastike aiheuttaisi asukkaille sen vakavampia oireita. Tehtaasta tuleva haju on kuitenkin tuomarin mukaan selkeästi häiritsevää ja ärsyttävää. Kaupungin virkamiehet eivät halua sulkea tehdasta lopullisesti, mutta kaipaavat sekä tehdasta että asukkaita tyydyttävää ratkaisua asialle. Huy Fong Foods ei ole vielä kommentoinut oikeuden päätöstä. Asian käsittely jatkunee oikeudessa.

Mikä ihmeen Sriracha?

Sriracha-kastike on thaimaalainen chilikastike, joka on saanut nimensä Si Rachan kaupungin mukaan. Kastiketta valmistetaan tyypillisesti aurinkokuivatuista chileistä, valkosipulista, viinietikasta, sokerista ja suolasta.

Huy Fong Foodsin valmistama kastike on kaikista tunnetuin Sriracha sekä Euroopassa että Yhdysvalloissa ja se on saavuttanut internetissä lähestulkoon kulttimaineen. Kastikkeesta on tehty muun muassa sarjakuvia ja t-paitoja. Yhtiön valmistamaa Sriracha-kastiketta myydään myös Suomessa.

(MTV LIFESTYLE)

Lue myös:

    Uusimmat