Kaikkosen mukaan sekoilun Helsinki Gardenin ympärillä on loputtava.
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitusta julkaisemaan Helsinki Garden -hankkeen valtiontukea koskevat päätöksenteon asiakirjat.
Kaikkonen sanoo tiedotteessaan, että Helsinki Gardenin ympärillä pyörivä sekoilu on saatava loppumaan.
– Avoimuus on paras keino poistaa epäilykset. Siksi olisi paikallaan, että hallitus julkistaisi välittömästi kaikki asiaan liittyvät asiakirjat ja dokumentit. Täytyyhän hallituksen kehysriihen päätöksistä edes joku paperi löytyä, Kaikkonen sanoo tiedotteessa.
Kaikkonen ihmettelee Helsinki Gardenin saaman summan suuruutta verrattuna muille hankkeille annettuihin rahoihin.
– Ei kai 35 miljoonaa voi tuosta vain löytyä yksittäiseen hallihankkeeseen, jos samaan aikaan koko maan kaikkiin muihin hankkeisiin on varattu yhteensä 15 miljoonaa euroa, Kaikkonen kummastelee.
Hallitus myönsi puoliväliriihessään Garden Helsinki -areenahankkeelle 35 miljoonan euron ehdollisen tuen. Viime päivinä keskustelua on herättänyt se, miksi juuri kyseinen hanke on saamassa valtion tukea.
Hankeyhtiön hallituksen puheenjohtaja on pääministeri Petteri Orpon entinen kollega kokoomuksesta eli Jan Vapaavuori, entinen kansanedustaja ja ministeri.
Vapaavuoren puheenjohtajuus Garden Helsinki -hankeyhtiössä tai hänen kokoomustaustansa eivät vaikuttaneet tukipäätökseen, Orpo sanoo MTV Uutisille.

