Suomessakin yleinen virus voi aiheuttaa syntymättömälle lapselle elinikäisen vamman – voisiko sikiötä suojata rokotteella?

Tällainen on Suomessa eniten sikiövaurioita aiheuttava virus CMV 0:58
KATSO VIDEO: Sytomegalovirus on eniten sikiövaurioita aiheuttava virus Suomessa, mutta millainen virus on? Kuinka huolissaan siitä pitää olla?

Sytomegalovirus eli CMV aiheuttaa perusterveelle ihmiselle vain lieväoireisen infektion, mutta on vaarallinen immunipuutteisille ihmisille ja erityisesti kasvavalle sikiölle. Virusta vastaan kehitetään parhaillaan rokotetta, jotta tulevaisuudessa sen aiheuttamilta sikiövaurioilta voitaisiin välttyä.

Instagramissa on viime viikkojen aikana voinut törmätä CMV-rokotetutkimusmainokseen ja osa 16–40-vuotiaista naisista on saanut tutkimuskutsun kotiosoitteeseensa asti.

CMV eli sytomegalovirus kuuluu herpesvirusten ryhmään ja on näin ollen sukua muun muassa vesirokkoa, vyöruusua sekä mononukleoosia aiheuttaville viruksille. Suomalaisista noin puolet saa CMV-tartunnan nuoreen aikuisikään mennessä.

Virus ei ole vaarallinen perusterveelle ihmiselle, mutta se on yleisin sikiövaurioita aiheuttava virus Suomessa.

Katso jutun yllä olevalta videolta vastaukset siihen, miksi rokote tätä virusta vastaan on tarpeellinen ja kuinka huolissaan raskaana olevien tai raskaudesta haaveilevien tulisi CMV:stä olla.

Suomessa syntyvistä lapsista noin joka sadas syntyy virukselle altistuneena

Suomessa noin joka sadas vastasyntynyt erittää sytomegalovirusta merkkinä raskauden aikaisesta altistumisesta. Heistä valtaosa on oireettomia tai vähäoireisia.

– Merkittäviä kehityshäiriöitä on arviolta 10–15 prosentilla altistuneista, kertoo Suomen rokotetutkimuksen (FVR) lääketieteellinen johtaja Mika Rämet.

Rämet on myös eduskuntavaaliehdokas, mutta esiintyy tässä jutussa ainoastaan lääketieteellisen johtajan roolissa.

– Jos sikiö saa infektion raskauden aikana, voi siitä aiheutua kuulo- tai näkövamma tai kehityshäiriö, joka näkyy tulevaisuudessa esimerkiksi oppimisvaikeuksina.

Kehitteillä olevan rokotteen tavoitteena on ehkäistä odottavia äitejä saamasta tartuntaa, mikä ehkäisisi CMV:n tarttumista sikiöön. Käytännössä rokote on ainoa tapa välttää sytomegaloviruksen aiheuttamat sikiövauriot tulevaisuudessa.

– Jos lapsi syntyy viruksen saaneena, mahdollinen vaurio on jo ehtinyt tapahtua raskauden aikana, eikä lääkkeillä voida asiaan vaikuttaa.

Raskaudenaikaisissa seulonnoissa virusta on vaikea havaita, koska viruksiin liittyy aina itämisaika, jolloin elimistöstä ei vielä löydy viruksen vasta-aineita. Myöskään oireista ei voi päätellä odottavan äidin infektoitumista, sillä virus aiheuttaa vain hyvin lieviä oireita.

– Viruksen ennaltaehkäisy rokotteella olisi ehdottomasti paras tapa vaikuttaa asiaan, Rämet sanoo.

Tarttuu noin 40 prosentin todennäköisyydellä sikiöön

Suomessa raskaana olevista naisista noin 60—80 prosentilla on sytomegalovirus piilevänä elimistössään, kertoo Duodecimin Terveyskirjasto.

Piilevä virus voi aktivoitua uudelleen raskauden aikana ja tuolloin odottava äiti erittää virusta synnytyskanavaan, josta se voi tarttua syntyvään lapseen. Tartuntariski on kuitenkin hyvin pieni.

Niistä odottavista äideistä, jotka eivät ole aiemmin saaneet sytomegalovirustartuntaa, kaksi prosenttia saa viruksen raskauden aikana. Näiden odottajien lapset ovat viruksen riskiryhmää.

Mikäli odottava äiti saa CMV-tartunnan vasta raskautensa aikana, tarttuu se sikiöön 40 prosentin todennäköisyydellä.

Mistä sytomegalovirustartunnan tunnistaa? Mitä yhteistä on CMV- ja koronarokotteella? Katso videolta koko keskustelu aiheesta. 

CMV on yleisin sikiövaurioita aiheuttava virus – miten suojata syntymättömiä lapsia? 13:42
MTV Uutiset Liven vieraana lääketieteellinen johtaja Mika Rämet Suomen Rokotetutkimuksesta.

Lue myös:

    Uusimmat