Suomessa 349 uutta koronatartuntaa ja viisi kuolemaa – tartuntoja on todettu yhteensä 31 459

Kriisipuhelin on pirissyt tiuhaan korona-aikana 4:40
Kriisipuhelin on pirissyt tiuhaan korona-aikana.

Suomessa on raportoitu viisi uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Yhteensä kuolemantapauksia on raportoitu nyt 466.

Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi on tällä hetkellä 284 ihmistä. Heistä tehohoidossa on 35 ihmistä. Tehohoidossa olevien koronapotilaiden määrä on lisääntynyt eilisestä seitsemällä.

Tänään Suomessa on raportoitu 349 uutta koronavirustartuntaa, kertoo THL. Kahden viimeisen viikon aikana on raportoitu 5  997 tartuntaa, mikä on 182 tartuntaa enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Silloin raportoitiin 5  815 uutta tartuntaa.

Koronatartuntojen ilmaantuvuusluku viimeisten kahden viikon ajalta on noin 106 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Korkein ilmaantuvuusluku on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin (Hus) noin 185 ja matalin Kainuun sairaanhoitopiirin noin 10 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.

Yhteensä koronatartuntoja on raportoitu Suomessa nyt 31  459.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 15.12.2020 kello 14.47.

Uutiseen päivitetty kuolleiden ja sairaalahoidossa olevien määrä, otsikkoon kuolleiden määrä 15.12.2020 12:40.

Uutista päivitetty kauttaaltaan 15.12.2020 12:21.

Korjattu 15.12.2020 kello 11.55: Uutisessa kerrottiin tartuntojen kokonaismääräksi 31 500. Tartuntoja on 31 459.


Lue myös:

    Uusimmat