Suomen Pankin ainutlaatuinen taidekokoelma on avoinna yleisölle tästä päivästä maanataihin. 1200 teosta käsittävä kokoelma ei ole mikään pankkiholvikokoelma vaan elävässä käytössä.
Taideasiantuntija ja Suomen Pankin taidetoimikunnan jäsen Markku Valkonen sanoo, että kokoelma on ainutlaatuinen.
Video: Asiantuntijat Suomen Pankista kertovat Huomenta Suomessa tarkemmin pankin uniikista taidekokoelmasta. Miten ja millä perustellea taidetta hankitaan?
– Se on varsin ainutkertainen historiallinen dokumentti, mutta se on myös hyvin elävä taidemuseokokonaisuus, jos museon nimitystä nyt voi käyttää. Se ei ole mikään pankkiholvikokoelma, vaan se on työtiloissa ja jokapäiväisessä käytössä pankin työhuoneista alkaen.
Kokoelmaa on koottu 1920-luvun lopulta alkaen. Aktiivisin vaihe kokoelma kartuttamisessa oli 1970-luvulta 1990-luvun lopulle.
Näin Suomen Pankki tukee taidetta
Pankki hankkii vuosittain yhdestä kolmeen taideteoksia ja sijoittaa ne eri tiloihin.
– Nykyään ajatuksena on se, että hankitaan eläviltä ja aktiivisesti työskenteleviltä taiteilijoilta. Se merkitsee tukea taiteilijoille ja taiteelle. Pyrimme siihen, että kokoelma elää nykyaikaa, ei lähdetä siitä, että täytetään historiallisia aukkoja vaan siitä, että se on elävä nykykokoelma, kertoo Suomen Pankin taidekerhon puheenjohtaja .