Jälleen yksi Gazaa lähestynyt avustuslaivue jäi määränpäästään.
Israel on ottanut kiinni suomalaisen Gaza-avustuslaivueen jäsenen, kertoo laivueen järjestäjä.
Kahdesta muusta laivueella olleesta suomalaisesta ei toistaiseksi ole vahvistettua tietoa.
Israel pysäytti aiemmin tänään Gazaa lähestyvän Global Sumud -laivueen. Asian vahvisti Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu.
Pääministerin toimiston julkaisemassa lausunnossa Netanjahu kehuu Israelin merivoimia ja kuvailee näiden pysäyttäneen aktivistien pahantahtoisen juonen.
Pysäytetty avustuslaivue oli kolmas vuoden aikana Gazaa lähestynyt laivue, joka on pyrkinyt murtamaan Gazan saarron. Noin viisikymmentä alusta lähti torstaina matkaan Turkin lounaisosasta kohti Gazaa.
Israelin ulkoministeriö ilmoitti aiemmin tänään, ettei se salli Gazan saarron rikkomista millään tapaa.
