Suomen nimi puuttui Uefan kirjeestä – Palloliitto silti tärkeässä rintamassa

Ari Lahti matkustaa jalkapallon MM-kisoihin Qatariin –"Oli Fifalta aikanaan väärä päätös myöntää nämä kisat Qatarille" 1:27
Haastattelu: Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti matkustaa jalkapallon MM-kisoihin Qatariin.

Palloliitto on Pohjoismaiden rintamassa edistämässä Qatarin ihmisoikeustilannetta. Suomen nimi puuttui Euroopan jalkapalloliiton Uefan sunnuntaina julkistamasta kirjeestä, jossa järjestön työryhmä vaati Kansainvälistä liittoa Fifaa tukemaan Qatarin siirtotyöläisiä ja heidän perheitään, mutta Palloliitto tukee ryhmän työtä.

Palloliitto lähetti asiasta tiedotteen maanantaina. Se ei kuulu Uefan työryhmään, mutta olisi halunnut osallistua vetoomukseen.

– Olimme yhteydessä Uefaan heti sunnuntaina ja kysyimme lisätietoja. Saimme kutsun liittyä yhteisrintamaan ja allekirjoittamaan kirje, Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti kertoi tiedotteessa.

Palloliitto harmitteli Uefan tiedotuksen epäonnistumista, mikä esti sitä liittymistä heti alkuperäisten allekirjoittajien rinnalle.

– Uefan työryhmä on jatkossakin keskeisin taho, jonka työtä vahvasti tuemme Qatarin ihmisoikeustilanteen parantamiseksi. Luotamme työryhmän toimintaan, mutta toivomme entistä tiiviimpää vuorovaikutusta ja toimivaa tiedonkulkua jäsenmaiden välillä, Lahti jatkoi.

Vetoomuksessaan Uefan työryhmä vaati Fifaa perustamaan korvausrahaston Qatarin siirtotyöläisille ja heidän perheilleen sekä keskusta siirtotyöläisten tueksi.

Lue myös:

    Uusimmat