Suomen MM-rallin juhlakisan reitti on tässä! Myös Kalle Rovanperän urotyöstä tuttu erikoiskoe klassikoiden joukossa

Suomen MM-rallissa juhlavuosi – kisan 70-vuotinen historia täynnä ikimuistoisia hetkiä 2:04
Suomen MM-rallissa juhlavuosi – kisan 70-vuotinen historia täynnä ikimuistoisia hetkiä.

Suomen MM-ralli viettää tulevana kesänä 70-vuotisjuhliaan. Elokuun 6.-9. päivänä Jyväskylän ympäristössä käytävän kilpailun reitti ja aikataulu esiteltiin torstaina. 

Kilpailun reitissä on useita todellisia klassikkoerikoiskokeita, kuten Harjun yleisö-ek, Laukaa, Ruuhimäki ja Kakaristo. Mukana on kuitenkin myös nykykuskeille uusia kokemuksia, kuten edellisen kerran 80-luvulla ajettu Humalamäki ja Arvaja. 

– Neste Rallin juhlavuosi näkyy ennen kaikkea reitissä, johon olemme halunneet hakea monipuolisesti kilpailun menneitä vuosikymmeniä edustavia erikoiskokeita, tämän päivän aineksilla maustettuna, apulaiskilpailunjohtaja ja reittivastaava Kari Nuutinen kuvailee tiedotteessa.

Elokuussa 2020 käytävän Suomen MM-rallin reittikartta. Juttu jatkuu kuvan alla. 

kartta
 

Perinteikäs Pihlajakosken erikoiskoe on jäänyt mieleen myös Kalle Rovanperän sisukkaasta suorituksesta kahden vuoden takaa

– Rovanperä on päässyt kirjoittamaan nuoresta iästään huolimatta jo kuuluisaa historiaa Pihlajakoskella konepelti pystyssä ajaessaan, ek:n esittelyssä todetaan. 

Rallin kärkikolmikko poksauttaa kuohuvat paluun kilpailuun tekevässä Laajavuoressa. Sinne mielisi mukaan myös ensimmäistä WRC-kauttaan ajava Rovanperä, joka ehti saavuttaa Toyotallaan jo kolmospaikan Ruotsissa

– Ruotsin MM-rallin onnistuminen kasvatti ehdottomasti luottoa omaan tekemiseen. Uskon, että suomalaiset ovat hyvässä vauhdissa tänä vuonna, ja toivon, että saadaan porukalla siniristilippuja useammankin luokan kärkikahinoihin. Suomalaisten kolmoisvoitto Jyväskylässä kuulostaa omaan korvaan oikein hyvältä, Rovanperä myhäilee tiedotteessa. 

Suomen MM-rallin 2020 reittiaikataulu:

Torstai 6. elokuuta
09.01 Testierikoiskoe, Vesala (4,04 km)
19.00 Harju 1 EK 1 (2,31 km)

Perjantai 7. elokuuta
08.08 Laukaa 1 EK 2 (11,75 km)
09.08 Ruuhimäki 1 EK 3 (11,12 km)
10.18 Laukaa 2 EK 4 (11,75 km)
11.18 Ruuhimäki 2 EK 5 (11,12 km)
13.46 Humalamäki 1 EK 6 (5,85 km)
14.39 Ässämäki 1 EK 7 (12,28 km) 
15.42 Sahloinen-Moksi 1 EK 8 (22,40 km)
16.48 Humalamäki 2 EK 9 (5,85 km)
17.41 Ässämäki 2 EK 10 (12,28km)
18.44 Sahloinen-Moksi 2 EK 11 (22,40 km)
20.00 Harju 2 EK 12 (2,31 km)

Lauantai 8. elokuuta
08.08 Pihlajakoski EK 13 (14,42 km)
09.11 Päijälä EK 14 (22,87 km)
10.14 Kakaristo EK 15 (18.70 km)
10.52 Arvaja EK 16 (13,46 km)
14.43 Pihlajakoski EK 17 (14,42 km)
15.46 Päijälä EK 18 (22,87 km)
16.46 Kakaristo EK 19 (18,70 km)
17.24 Arvaja EK 20 (13,46 km)
19.08 Laajavuori 1 EK 21 (4,19 km)

Sunnuntai 9. elokuuta
09.08 Oittila EK 22 (19,34 km)
11.21 Oittila EK 23 (19,34 km)
13.18 Laajavuori 2 EK 24 (8,56 km)

Erikoiskoekilometrit yhteensä: 321,75
Siirtymätaipalekilometrit yhteensä: 932,23
Koko reitin kilometrit yhteensä: 1253,98

Lue myös:

    Uusimmat