Tulipalossa vahingoittunut autolautta Stena Scandica pääsi satamaan Ruotsissa

Autolautta Stena Scandica on saapunut Nynäshamnin satamaan Ruotsissa. 

Eilen tulipalossa vahingoittunut lautta kulkee rajoitettua nopeutta oman moottorinsa voimin, mutta rannikkovartioston, hinaajan, meripelastuksen ja Ruotsin merenkulkuviraston saattamana.

Ruotsin meripelastusviranomaisten mukaan tulipalo näytti saaneen alkunsa autokannella olleesta kylmäkontista. 

Lautan palokunta onnistui sammuttamaan palon, mutta se aiheutti lautalle sähkökatkon, jonka vuoksi lautta menetti ohjattavuutensa ja se ajelehti tuulen mukana ollen hetken vaarassa ajautua karille lähellä Fåröä.

Hälytys palosta tuli hieman puoli kahden jälkeen iltapäivällä Suomen aikaa. 

Aluksen kyydissä oli tulipalon sattuessa 299 ihmistä, joista 241 oli matkustajia. 25 ihmistä ehdittiin siirtää pois alukselta ennen kuin evakuointi keskeytettiin.

Ruotsalaisen Expressen-lehden mukaan lautalta olisi kuitenkin evakuoitu yhteensä 32 ihmistä. Expressen haastatteli pelastustöissä ollutta pintapelastaja John Jonssonia tapahtumista. 

Kenenkään ei tiedetä loukkaantuneen.

Matkustajia ehdittiin ryhtyä evakuoimaan lautalta, mutta henkilökunta sai aluksen ankkureiden pitävyyden varmistettua ja kaksi moottoria taas käyntiin.

Lopulta alusta ei tarvinnut myöskään hinata, vaan se saatiin uudelleen liikkeelle kohti alkuperäistä määränpäätään Nynäshamnia. Lautta aloitti matkansa Latviasta.

Länsi-Suomen merivartiosto kertoi hieman ennen iltayhdeksää, että Suomesta on pyydetty meripelastushelikopteria varautumaan autolautan evakuointiin. Turun meripelastuskeskus hälytti Turusta Rajaheko 100 -helikopterin valmiuteen Visbyn lentokentälle.

Pelastustöitä haittasi kova tuuli. Uutistoimisto TT:n mukaan pohjoistuuli puhalsi alueella jopa 20 metriä sekunnissa.

---

30.8.2022 klo 12.55 juttua korjattu evakuoitujen määrän osalta.

30.8.2022 klo 9.39 juttua päivitetty kauttaaltaan STT:n tiedoilla.

30.8.2022 klo 6.02 juttua päivitetty kauttaaltaan.

29.8.2022 klo 23.13 juttuun lisätty tieto evakuoinnin keskeyttämisestä.

29.8.2022 klo 22.10 juttuun lisätty tieto kahden moottorin toiminnasta sekä palon syystä.

Lue myös:

    Uusimmat