Suomen lentisjoukkueella MM-kisojen kenraaliharjoitus

Lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo jakaa ohjeita harjoituksissa.
Lentopallomaajoukkueen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo jakaa ohjeita harjoituksissa.LEHTIKUVA
Julkaistu 04.07.2014 13:32(Päivitetty 04.07.2014 13:42)

Suomen lentopallomaajoukkueen kesä Maailmanliigassa huipentuu tänä viikonloppuna Tampereella, kun Suomi kohtaa lohkoa johtavan Belgian kahdesti.

Joukkueet iskevät yhteen Hakametsän jäähallissa perjantaina ja lauantaina.

- Tavoitteena on pelata hyvää lentopalloa kumpanakin iltana ja voittaa molemmat pelit, Suomen päävalmentaja Tuomas Sammelvuo sanoo.

- Tämä on tärkeä viikko maajoukkueelle. On tärkeää, että jaksetaan keskittyä molempiin peleihin, päätetään Maailmanliiga hyvin ja voidaan lähteä hyvillä mielin kesätauolle ja sitten valmistautumaan kohti Puolan MM-kisoja.

Suomelta Belgia tarvitsee yhden pisteen, jolla joukkue varmistaisi lohkovoiton ja selviytyisi ensi viikolla Australian Sydneyssä pelattavaan Maailmanliigan 2-ryhmän lopputurnaukseen. Belgiassa juhannusviikonloppuna pelatuissa otteluissa isäntäjoukkue voitti ensimmäisen 3-1 ja Suomi toisen 3-2.

Maailmanliigan Belgia-otteluiden jälkeen maajoukkuepelaajat saavat ladata kolme viikkoa akkujaan. Leiritys alkaa taas 28. heinäkuuta ja siitä ryhmä jatkaa kohti Puolan MM-kisoja, jotka pelataan 30.8.-21.9. Suomen avauspeli on Kuubaa vastaan Katowicessa maanantaina 1. syyskuuta.

Suorat lähetykset MTV Sport 2:lla ja Katsomossa perjantaina kello 18.10 ja lauantaina kello 15.40.

Avaa Katsomon suora nettilähetys tästä (maksullinen palvelu)