Suomen hallitus empii lentoveroa, kun moni EU-maa on veron puolella – asiantuntija: Lentoveron vaikutus olisi pieni ja väliaikainen

Loppuuko lentäminen verottamalla? 12:25
Loppuuko lentäminen verottamalla?

Lentoyhtiö Finnair kertoo tänään, miten se aikoo pyrkiä kohti hiilineutraaliutta pitkällä aikavälillä. Lentoliikenteen päästöistä keskustellaan tänään myös eduskunnassa, jossa kansanedustajat ottavat ensimmäistä kertaa kantaa kansalaisaloitteeseen matkustajakohtaisesta lentoverosta.

Monien kansainvälisten lentoyhtiöiden tavoin Finnair raportoi jo nyt ja tarvittaessa hyvittää päästöjensä kasvun ensi vuoden alusta lähtien. Kansainvälinen siviili-ilmailujärjestö ICAO päätti kolme vuotta sitten, että lentoyhtiöiden on raportoitava päästöistään ja hyvitettävä niiden kasvu hankkimalla uusia päästöoikeuksia tai ostamalla päästökompensaatioita.

Tulevia päästöjä verrataan vuosien 2019–2020 tasoon.

Päästöihin voidaan vaikuttaa vain rajallisesti

Isossa kuvassa lentoyhtiöillä on rajallinen mahdollisuus vaikuttaa päästöihinsä, sanoo apulaisprofessori Heikki Liimatainen Tampereen teknillisen yliopiston Liikenteen tutkimuskeskus Vernestä.

Yksittäisen lentoyhtiön on mahdollista vaikuttaa päästöihinsä esimerkiksi siirtymällä osin uusiutuvaan polttoaineeseen. Finnairkin on kertonut esittelevänsä tämänpäiväisessä tilaisuudessa "uusiutuvien lentopolttoaineiden kumppaninsa".

Pidemmällä aikavälillä yhtiöt voivat ottaa käyttöön uutta, energiatehokkaampaa teknologiaa, ja lentoliikenteen reittejä voidaan ohjata suoraviivaisemmin, mutta sekään ei ole yhtiöiden omissa käsissä.

Talkoisiin on ryhdyttävä ilmaston hyväksi

Lentoliikenteen päästöt kasvavat ennennäkemätöntä vauhtia, koska ihmiset ympäri maailmaa lentävät aiempaa enemmän. EU-komission mukaan päästöjen odotetaan olevan kansainvälisesti tänä vuonna noin 70 prosenttia korkeammat kuin vuonna 2005.

– Päästöt noin kaksinkertaistuvat vuoteen 2035 mennessä, jos mitään uusia toimia ei tehdä, Liimatainen sanoo.

Kansainvälisen ilmailualan kompensaatiojärjestelmän pitäisi hänen mukaansa kuitenkin pysäyttää kasvu – ainakin periaatteessa.

Lentoveron vaikutus hiipunut nopeasti

EU-maissa on kasvavaa painetta lentoveron käyttöönottoon. Viimeksi marraskuussa yhdeksän EU-maata, ilman Suomea, kirjelmöi EU-komissiolle lentoliikenteen yhtenäisen hinnoittelun puolesta.

Suomessa hallitus empii lentoveroa. Hallitus selvittäisi lentopolttoaineen veroa tai lentomaksua vasta toissijaisesti, ja silloinkin vain EU:n laajuisesti tai globaalisti.
Hallituksen ensisijainen vaihtoehto olisi edistää päästökaupan laajentamista kaikkiin lentoliikenteen ilmastoon vaikuttaviin päästöihin. Lentoliikenne on jo nyt mukana Euroopan talousalueen päästökaupassa, mutta valtaosa päästöoikeuksista jaetaan yhtiöille maksutta.

Matkustajakohtaisen lentoveron vaikutus olisi pieni ja väliaikainen, sanoo Liimatainen Vernestä. Näin kävi hänen mukaansa kymmenisen vuotta sitten Saksassa ja Itävallassa, jossa lentomatkat vähenivät ensimmäisenä vuonna yhdeksän prosenttia ja seuraavana enää viisi prosenttia. Lennot vähenivät varsinkin halpalentoyhtiöiltä.

–Vaikutukset riippuvat siitä, kuinka suuri vero on eli kuinka paljon lipun hinnat nousisivat, Liimatainen sanoo.

Lue myös:

    Uusimmat