Suomen miehiltä karmea romahdus viestissä – Iivo Niskanen paineli loistovauhtia

Suomen miesten viestijoukkue oli 11:s Lillehammerin maailmancupin kisassa. Kilpailun voitti Norjan ykkösjoukkue, toinen oli Venäjän kakkosjoukkue ja kolmas Norjan kakkonen.

Suomen ykkösjoukkueen ensimmäisen osuuden hiihti Perttu Hyvärinen. Avausosuudella Norjan ja Venäjän molemmat joukkueet olivat muita edellä selkeällä erolla.

Toisen osuuden hiihtänyt Iivo Niskanen esitti loistavaa vauhtia ja nosti Suomen ykkösjoukkueen 17 sekunnin takaa kärkipaikalle. Niskanen ja Aleksandr Bolshunov tulivat tasatahtia toiseen vaihtoon ja eroa Norjaan oli jo lähes 12 sekuntia.

Kolmannella osuudella Suomen viestiä vienyt Remi Lindholm taisteli urhoollisesti ja pysyi pitkään kärkijoukon mukana. Vaihtoon tultaessa ero oli kuitenkin kasvanut reiluun yhdeksään sekuntiin. Viimeisellä osuudella Joni Mäellä oli todella vaikea tehtävä, sillä hän joutui hiihtämään yksin kahden porukan välissä.

Lopulta Suomi oli vasta 11:s ja eroa kärkeen kertyi peräti 1.29,4. Suomen ohi viimeisellä osuudella menivät Italia, Ruotsi, Saksa, Sveitsi, Yhdysvallat ja Kanada. Suomen kakkosjoukkue sijoittui 14:nneksi. Se jäi kärjestä vajaat kolme minuuttia.


Lue myös:

    Uusimmat