Suomalaistutkimus: Insuliiniresistenssi ennustaa muistin heikkenemistä

Insuliinin tehon heikkeneminen eli niin sanottu insuliiniresistenssi voi suomalaistutkimuksen perusteella ennakoida muistin ja muiden kognitiivisten mielentoimintojen heikentymistä. Havainto vahvistaa saman tutkijaryhmän aikaisempia tuloksia.

Tulokset julkaistiin Diabetes Care -lehdessä, ja ne perustuvat 3 700 keskimäärin 49-vuotiaan suomalaisen 11-vuotiseen seurantaan.

Sekä insuliiniresistenssi että korkeat paastoinsuliinitasot liittyivät heikompaan menestykseen kielellisiä taitoja ja sujuvuutta mittaavissa testeissä. Seurannan aikana ne ennustivat myös testitulosten heikkenemistä.

Sama Laura L. Ekbladin vetämä tutkijaryhmä sai hyvin samanlaisia tuloksia jo vuonna 2015 julkaistussa tutkimuksessaan. Tuolloin yhteydet tosin havaittiin ainoastaan naisilla.

Insuliiniresistenssi tarkoittaa insuliinin tehon heikkenemistä: haimalla on vaikeuksia tuottaa riittävästi insuliinia, jotta veren sokeritasot pysyvät kurissa. Kun resistenssi kehittyy pitkälle, edessä on tyypin 2 diabetes.

Tutkimus julkaistiin Diabetes Care -lehdessä.

Copyright Duodecim 2017. Kaikki oikeudet pidätetään. Materiaalin uudelleen julkaisu ja edelleen levittäminen on kielletty ilman kirjallista lupaa.

Hajamielinen vai muistisairas?

Mistä muistisairauden tunnistaa? Miksi lääkäriin menoa ei kannata viivytellä? Mitä voi tehdä, jos läheinen kieltäytyy menemästä muistitestiin? Miten muistisairauden etenemistä voi hidastaa? Yleislääketieteen erikoislääkäri Ari Rosenvall puhui aiheesta Hyvää Elämää -ohjelmassa huhtikuussa 2017.

Lue myös:

    Uusimmat