Suomalaisten matkustusinto kasvoi loppuvuonna – Kreikan houkuttelevuus on lisääntynyt
Suomalaiset pakkasivat viime vuoden syys-joulukuussa matkalaukkunsa selvästi useammin kuin vuotta aiemmin.
Vuoden viimeisellä kolmanneksella ulkomaille tehtiin 8 prosenttia enemmän vapaa-ajan matkoja kuin edellisvuonna vastaavana aikana. Asia käy ilmi Tilastokeskuksen matkailututkimuksen ennakkotiedoista.
Suomalaiset tekivät viime vuoden viimeisen kolmanneksen aikana peräti 87 000 Kreikan matkaa. Määrä on 66 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Keski-Euroopan kohteista puolestaan Saksan vetovoima oli loppuvuonna 24 vuotta edellisvuotta suurempi. Virokin veti entistä enemmän vapaa-ajanmatkailijoita, samoin kestosuosikki Espanja Kanarian saarineen.
Matkustusinto Turkkiin puolestaan väheni loppuvuonna 2015 selvästi. Sinne tehtävien matkojen määrä hupeni 18 prosenttia edellisvuodesta. Yhtenä syynä tähän on Turkin epävakaa tilanne. Myös Ruotsin houkkuttavuus suomalaisten matkakohteena on pienentynyt.
Uusimmat
-
18:45
Emil Ruusuvuorelle kylmää kyytiä bulgarialaiskäsittelyssä – Heliövaara ja Glasspool jatkoon
-
18:40
Espoossa kadoksissa olleet lapset ovat löytyneet – "Parivaljakko palautettu retkeltään kotiin"
-
18:34
Noin 50 ihmistä joutui merihätään Helsingissä – vesibussi hajosi kesken matkan
-
18:31
Lajiliitto kielsi kehojen kommentoimisen – taustalla maajoukkuevalmentajaa koskeva kurinpitoprosessi
-
18:20
Ensitreffit alttarilla -Niina muistelee herkällä kuvalla avioitumistaan: "Tässä ollaan vieläkin"
-
18:06
Pääministeri Marin korosti vahvaa tukea Ukrainalle Moldovan huippukokouksessa – MTV seuraa sotaa
-
18:03
Haukkasiko Apple liian ison palan? Uuden megatuotteen kanssa ennennäkemättömiä ongelmia
-
17:52
Jasper Pääkkönen puolustaa Inarijärven hotellihankettaan "positiivisuuden kierteellä" – vastustajien mukaan koko ala on "ylikuumentunut"
-
17:51
Karjuvat kadetit kisasivat Pasin-vedon mestaruudesta – Suomi-Ruotsi-otteluhan siitä tuli
-
17:49
Petteri Orpo Venäjän Ahvenanmaan-konsulaatista: "Historiallinen jäänne" – pitää ulkoministeri Blinkenin vierailua erittäin tärkeänä
-
17:49
Näin Liiga-pomo perustelee tuoretta kohupäätöstä MTV Urheilulle – "Meillä on kovat paineet"
-
17:22
Tutkija Ruotsin Nato-jäsenyyden etenemisestä: Erdogan ei enää hyödy vitkuttelusta
-
17:01
Spice girls -tähti Mel B upeissa uimapukukuvissa tyttärensä ja äitinsä kanssa
-
17:00
Jälleen uusi mahtipontinen purjelaiva vierailulla Helsingissä
-
16:41
Melumuuripalo Ala-Tikkurilassa saatu hallintaan
-
16:32
Somessa leviää väitteitä lapsia pakettiautoihin houkuttelevista miehistä – poliisi on lisännyt valvontaa Espoon Nöykkiössä
-
16:30
Tutkimus: Koronasulku vaikutti ihmisten muistiin vankeuden tavoin
-
16:26
Ullanlinnan murhasta epäilty psykiatri vaati päästä vapaaksi vankeudesta – oikeus ei suostunut pyyntöön
-
16:26
Haaviston mukaan Ruotsin Nato-jäsenyys voi toteutua lähiaikoina
-
16:05
Pelaajat rajusti SM-liigan tyrmäyspäätöstä vastaan – näin pettymystä kommentoidaan: "Ei oikein ymmärretä"
-
Lataa lisää