Suomalaisserkuksien lapsuudenkuvassa poseeraavat nykyinen NHL-pelaaja ja golfmestari – dominoivat kenttiä jo juniorivuosina: "Olimme aina pistetilaston kärjessä"

Golfaaja Sami Välimäen ja NHL-pelaaja Juuso Välimäen urat ovat räjähdysmäisessä nousussa. Serkukset viettivät pikkupoikina paljon aikaa yhdessä Nokian maisemissa, ja tiet ovat ristenneet uudelleen aikuisena. 

Aivan kuin Välimäen seurkukset olisivat päättäneet yhtenä iltana yhdessä, että nyt laitetaan nämä urheiluhommat rullaamaan. 

Juuso Välimäki oli koko viime kauden pelaamatta polvileikkauksen ja sitä seuranneen kuntoutuksen takia. Hän otti lainapestin Ilvekseen ja nousi koko SM-liigan dominoivimpien pelaajien joukkoon. 

Sami Välimäen loikka European Tourin huipulle on ollut yhtä kova temppu kuin nousu SM-liigasta NHL-pelaajaksi. Golfammattilainen teki suomalaista lajihistoriaa, kun hänet palkittiin vuoden tulokkaan Sir Henry Cotton -palkinnolla. 

Kaikki alkoi Nokialla vuonna 1998, kun Välimäen suvussa tapahtui paljon iloisia asioita. 

Lapsena paljon tekemisissä

Sami syntyi 16. heinäkuuta ja Juuso vähän myöhemmin, 6. lokakuuta. 

Serkukset olivat paljon tekemisissä, vaikka he asuivatkin eri puolella kaupunkia. Mummo ja pappa veivät pikkupoikia usein Nokian Eden-kylpylään. Tehtiin yhteisiä retkiä Ahvenanmaalle ja Lappiin. 

Ihan yhtä hienoja kokemuksia olivat ne, kun serkukset saivat kisailla yhdessä urheilun parissa: jääkiekkoa, katusählyä, jalkapalloa ja mitä nyt sattui mieleen tulemaan. 

Samanikäiset pojat liittyivät Nokian Pyryn junioreihin. Myöhemmin seuran logo vaihtui HC Nokiaksi, ja sen jälkeen oli vuoro edustaa Tampereen Ilvestä.   

– Lapsena olimme itse asiassa tosi paljon tekemisissä Samin kanssa, Juuso Välimäki kertoo MTV Urheilulle. 

Juuso on serkuksista se puheliaampi, mutta yhdistäviä tekijöitä taitaa olla paljon enemmän. 

Esimerkiksi  rakkaus ja äärimmäinen kunnianhimo urheilua kohtaan. 

Kaksi NHL-pelaajaa ja golfmestari

Jo Nokialla oli koossa kova hyökkäysketju, jossa Välimäen serkusten lisäksi pelasi Otto Koivula. Alkukauden HIFK:ssa pelannut Koivula on edennyt New York Islandersin sopimuspelaajaksi asti. 

Mukana joukkueessa oli lisäksi Joona Ikonen, joka pelaa tätä nykyä Ilveksessä. 

Juuso kuvailee Samia isokokoiseksi pelaajaksi, jolla oli hyvä laukaus. Sami allekirjoittaa analyysin. 

– Kyllä meidän ketju teki paljon maaleja. Olimme aina pistetilaston kärjessä, Wayne Gretzkyä ihaillut Sami Välimäki muistelee MTV Urheilulle. 

Sami Välimäki harrasti jääkiekon lisäksi salibandyä ja golfia. Yläasteikäisenä oli lajivalinnan paikka, ja vaakakuppi kellahti golfin puolelle, vaikka jääkiekko veti välillä jopa enemmän puoleensa. 

– Pääsin golfissa maajoukkueeseen, mutta jääkiekossa en. Se oli yksi syy mikä painoi valinnassa. Golfissa saa itse päättää mitä tekee ja missä kisoissa pelaa. 

Juuso sen sijaan löi lisää pökköä pesään jääkiekossa. Hyökkääjä vaihtoi puolustajaksi, mikä oli jälkeenpäin ajatellen oiva veto. 

– Päätin jo 13-vuotiaana, että haluan jääkiekosta ammatin. Itse nautin siitä joukkuehommasta, Juuso Välimäki pohtii. 

Välimäet hakivat oppia ulkomailta

Serkusten tapaamiset jäivät vähemmälle, kun yhteinen taival samassa kiekkojoukkueessa loppui. Molemmat ovat reissanneet viime vuosina paljon hyvästä syystä, urheilun takia. 

Juuson määrätietoisuus ja harjoittelunhimo tuottivat niin hyvin tulosta, että Calgary Flames varasi hänet ensimmäisellä kierroksella (16. pelaaja) vuonna 2017. Kolmen Kanadassa vietetyn WHL-vuoden jälkeen ensimmäiset NHL-pelit tulivat tilille Calgary Flamesissa 2018–19. 

Kolme nuorten SM-kultaa napannut Sami Välimäki kilpaili jo ennen täysi-ikäisyyttä aktiivisesti ulkomailla. Hän nousi amatöörien maailmanrankingin kymmenenneksi ja siirtyi ammattilaiseksi vuonna 2019. Ensimmäinen vuosi European Tourilla toi heti voiton Omanin kisassa maaliskuussa 2020. 

Jääkiekolle ja golfille on kehittynyt mainio symbioosi. Monet kiekkoilijat harrastavat kesäisin golfia, ja monet golfaajat ovat kiinnostuneita jääkiekosta. Golf on kiekkoilijoille hyvää rentoutumista ja samalla matalasykkeistä kestävyystreeniä kesäisin. 

Huippuesimerkki on komean jääkiekkouran tehnyt Oskar Osala, joka alkoi pelata tosissaan golfia jääkiekon jäätyä takavasemmalle

– Muista lajeista on tullut paljon urheilullisuutta ja pallosilmää. Olen aina nauttinut kilpailemisesta, Sami Välimäki pohtii. 

Jääkiekossa räväkästä luonteesta ja pienestä aggressiivisuudesta voi olla hyötyäkin, mutta golfissa se voi sekoittaa pelin. Juuso sanoo, että Sami on rauhoittunut paljon aikuisiällä. 

– Pitää paikkansa. Sitä on vähän kehittynyt ja ikää tullut mittariin, Sami kommentoi. 

Juuso sai etevän golfopettajan

Serkusten suhde aktivoitui uudelleen edelliskesänä, kun Juuso Välimäki päätti aloittaa golfin pelaamisen. 

– Harmi, että kiekkoilijana lyön leftin puolelta, enkä voinut käyttää Samin vanhoja mailoja, Juuso Välimäki sanoo ja naurahtaa. 

Juusolla on ollut opettaja parhaasta päästä, kun hän on päässyt seuraamaan harjoituskierroksilla Euroopan huipputason golfaajaa. 

– Hyvin on Juuso kehittynyt. Voimaa riittää, pallo lentää pitkälle kunhan tekniikka vielä kehittyy. 

Jääkiekko kiinnostaa Sami Välimäkeä edelleen, vaikka omat luistelut ovat jääneet viime vuosina vähiin huonojen talvien ja reissujen takia. Kiekkovivahdetta elämään on tuonut sekin, kun vanha kaveri Patrik Laine on toiminut välillä hänen caddienaan. 

Sami on päässyt seuraamaan pitkästä aikaa livenä Juuson pelejä Ilveksen paidassa.

– Veikkaan, että kova työmäärä ja itseluottamus ovat nostaneet Juuson huipulle. Ne palkitsevat. 

Samaa voisi sanoa hänestä itsestään. 

Ties vaikka tiet kohtaisivat Pohjois-Amerikassa, jos Juuso ottaa vakiopaikan Flamesissa ja Sami saa pelioikeuden PGA-kiertueelle. 

Siellä voidaan sitten hetki muistella niitä lämpimiä lapsuuden kesiä, jotka tuntuivat jatkuvan ikuisesti. 

Lue myös:

    Uusimmat