Mainos

Suomalaisnainen kertoo: Juokseminen on matka omaan sieluun

Unelmalle juokseminen ei ole pelkkä harrastus: se on "elämäntaikaa", joka on auttanut läpi vaikeiden aikojen.

Unelma* täyttää pian 55 vuotta. Hän saa voimaa juoksemisesta: harrastus on auttanut yli vaikeiden aikojen.

– Juoksemisessa parasta ovat tuulet, jotka tunnen kasvoillani, tuoksut, joita eri vuodenajat tarjoavat ja luonto, jonka osaksi tunnen itseni juostessani, Unelma kuvaa.

"Tuli sisälläni syttyi ja fiilis täytti minut"

Unelman lapsuus ei ollut helppo. Hän oli perheen toinen lapsi ja ensimmäinen tyttö.

– Mustasukkainen äitini alkoi vihata minua, koska isäni ja ukkini olivat ihastuneita pieneen tyttöön. Jälkeeni syntyneillä siskoillani oli paljon helpompaa, Unelma muistaa.

– Lapsuudenkodissani riideltiin paljon. Minä herkkänä aistin niin hyvän kuin pahan, mutta vahvemmat sisareni osasivat rakentaa muurin itsensä ja pahojen asioiden välille.

Urheilemisen Unelma aloitti seitsemänvuotiaana kouluun mennessään.

– Siellä oli koulun suksia ja välituntilatu. Myöhästyin aina tunnilta kun hiihdin, mutta opettajat olivat ihania, ei minua kamalasti siitä rankaistu.

Juokseminen alkoi lasten välisestä kiusoittelusta koulumatkalla; sitten tuli kestävyysjuoksija Juha "Julma Juha" Väätäinen.

– Elämä ei enää koskaan palannut juoksemattomaan uomaan. Tuli sisälläni syttyi ja fiilis täytti minut, Unelma kuvailee.

"Mieleni ja sää olivat samalla tasolla"

Unelma oli vielä nuori, kun hänet ajettiin pois kotoa. Vähät tavaransa hän kuljetti pahvilaatikossa. Elämä ei ollut helppoa, mutta rakas harrastus säilyi.

– Yritin itsemurhaa ja olin kaksi vuotta sairaalassa. Urheiluvarusteet olivat sänkyni alla ja juoksin päivittäin. Muistan sen vaikeimman kesän, kun meitä oli kuusi nuorta naista. Kesä oli helteinen, mutta me makasimme kuin vanhukset niissä sairaalan kammottavissa sängyissä. Jokaisella oli elämä rakennusvaiheessa, olimme rikki kuka milläkin tavalla. Yksi Eija vieruspediltä nauroi, hän nauroi yötä päivää. Ei häntä oikeasti naurattanut, mutta hän vain nauroi, Unelma muistelee.

Unelma vietti sairaalassa myös kaksi joulua – hänellä kun ei ollut paikkaa, minne mennä. Vaikean kesän jälkeen lokakuussa kaikki kuitenkin muuttui.

– Lähdin ulos ja totesin, että mieleni ja sää olivat samalla tasolla. Siitä alkoi toipuminen. Ja tuo aika on ainut aika, jolloin en juossut, noin kolme kuukautta se kesti, hän kertoo.

Kaikesta tapahtuneesta huolimatta Unelma muistaa lapsuudenkotinsa kauniina.

– Menneisyydestäni ja lapsuudestani muistan parhaiten kaiken kauniin. Sanon aina, että vaikka kotona riideltiin ja siellä tapahtui paljon pahoja asioita, niin se kaunis keltainen talo ja kauniit maisemat ovat kuitenkin ne, jotka muistan. Ja siellä on maailman ihanin sauna, hän kuvaa.

Unelma ei tapaa sisaruksiaan tai ole yhteydessä heihin. Muistojen painolastia on liikaa.

– En käy koskaan kotona, eivätkä sisarenikaan käy. Emme tapaa myöskään toisiamme, koska jos tapaisimme, niin ehkä muistaisimme ne pahat asiat. Niitä ei koskaan selvitetty, me jokainen olemme vain jatkaneet elämäämme ja selvinneet miten olemme selvinneet.

"Juokseminen on kaikki"

Unelman elämässä niin tärkeään harrastukseen, juoksuun, tarvitaan vain kengät. Tavallisillakin vaatteilla pärjää.

– Olen juossut niin kauan, että varusteet ovat hioutuneet hyviksi, mutta ihan tavallisilla vaatteillakin pärjää, kun nykyisin niissäkin on näitä teknisiä materiaaleja. Minulla on hyvä sponsori: nuorempi poikani pitää huolen siitä, että varustetasoni on samaa luokkaa kuin hänellä itsellään, Unelma vinkkaa.

Unelman lapset ovat jo aikuisia, ja vain 17-vuotias tytär asuu kotona. Lapsetkin harrastavat juoksemista ja liikuntaa muutenkin. Unelma kuvaa heitä tärkeimmäksi voimavarakseen.

– Vaikken itse saanut rakkautta, niin osasin rakastaa lapsiani, nyt sitten saan sitä heiltä takaisin.

Unelma kertoo saavansa juoksemisesta "elämäntaikaa". Mitä tämä sana merkitsee?

– Juokseminen on kaikki. En minä eläisi, jos en pääsisi aamuyöllä tuonne teille, hiljaisuuteen, sinisen taivaan alle. Tai miten vain, säällä eikä paikalla ole väliä: se on matka omaan sieluun. Mitä enemmän juoksee, sen hienommalta tuntuu. On helppo rakastaa itseään läheisiään, hyväksyä asiat niin kuin ne ovat. Ei tarvitse tavoitella mitään, ei kilpailla mistään materiaalisesta asiasta. Riittää kun pääsee liikkumaan, on elämästään tosi onnellinen. Nykyisin nostelen puntteja kuutena päivänä viikossa, mikä vielä tulee bonusonnena juoksun päälle, Unelma kuvailee.

Hän juoksee 120 kilometriä viikossa: arkipäivisin 15, lauantaisin 30 kilometriä. Juoksemisen avulla Unelma pystyy hyväksymään elämän sellaisena, kuin se on: ketään ei tarvitse vihata eikä kaunaa kantaa.

– Ei todella tarvitse vihata ketään, voi hyväksyä kaikki ihmiset sellaisina kuin ne ovat, peilaamatta heitä itseen tai itseä toisiin. Juokseminen on avannut tämän suuren elämän arvoituksen, sitä tajuaa oman ainutkertaisen elämänmatkansa, se tuntuu hienolta. Oikeasti tunnen, että pitkät sieluun asti tehdyt yksinäiset kilometrit ovat mahdollistaneet nämä hyvältä tuntuvat asiat. Tunnen olevani mielettömän rikas omistamatta silti suuremmin mitään omaisuutta, Unelma kuvailee.

* Haastateltavan nimi on muutettu

Teksti: Maria Aarnio

Kuvat: Colourbox, haastateltavan tytär

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.