Kun tulisijoja lämmitellään taas syyskelien saavuttua, on syytä olla erittäin tarkkana. Vakuutusyhtiö If muistuttaa, että juuri nyt tapahtuu paljon vahinkoja, jotka voivat käydä kalliiksi – etenkin, jos perusasioista ei ole huolehdittu asianmukaisesti.
Vakuutusyhtiö If kertoo tiedotteessaan viilenevien ilmojen sen vahinkotilastoissa joka syksy. Kesän päätyttyä monet ryhtyvät lämmittämään tulisijoja ensimmäistä kertaa pidemmän tauon jälkeen, mikä näkyy piikkinä tulisijoista ja tuhka-astioista lähteneinä tulipaloina.
Ifin mukaan erityisesti valvomatta jääneet tulisijat ja muoviastioihin tai kannettomiin metalliastioihin laitetut tuhkat ovat hyvin tyypillisiä palovahinkojen aiheuttajia syys–lokakuussa. Se testasi aiemmin tänä vuonna, mitä tapahtuu, jos kuumaa tuhkaa säilytetään väärin. Lopputuloksen voit katsoa artikkelin yläpuolella olevalta videolta.
– On käynyt niinkin, että asiakas oli tyhjentänyt kuuman tuhkan kompostiin, josta palo levisi myös läheisiin rakennuksiin. Tuhkaa tulisi säilyttää kannellisessa metalliastiassa niin kauan, että tuhka on täysin jäähtynyt, sanoo tiedotteessa Ifin omaisuusvakuutusten vakuutuspäällikkö Ismo Ruokoselkä.
Lue myös: Älä missään nimessä tee nyt tätä virhettä takan kanssa! Voi johtaa mittaviin vahinkoihin ja jättilaskuun
Vetääkö piippu?
Kun tulisijoja taas sytytellään koleiden kelien saapuessa, tulee aina varmistua myös siitä, että piippu vetää kunnolla.
Jos savu pölähtää piipun sijaan huoneeseen, voi seurauksena olla savu- ja nokivahinkoja.
– Kotivakuutus korvaa näitä vahinkoja, mutta niiltä on helppo välttyä lämmittämällä tulisijaa pikkuhiljaa, Ruokoselkä sanoo.
Hän korostaa, että nuohouksesta on ihan oikeasti pidettävä huolta.
– Jos kiinteistöä ei ole nuohottu säännöllisesti, sillä on vaikutusta myös korvauksen määrään mahdollisissa vahinkotilanteissa.