Suomalaiset: Leuhka asenne tekee naisesta ruman

Lukijat paljastivat, että kauniissa naisessa ärsyttävät liika itsevarmuus ja ylimielinen asenne.

AVA kysyi lukijoiltaan, ärsyttävätkö kauniit naiset heitä. Kyselyyn tuli 490 vastausta. Vastaajien mukaan kaunis nainen on ärsyttävä, jos hänen asenteensa muita kohtaan on huono.

"Ylimielisen kaunis nainen on ärsyttävä"

Kyselyyn vastanneista noin 55 prosenttia totesi, että heitä ärsyttävät vain tietyntyyppiset naiset. Joskus kauneus oli ärsyttävyydessä sivuseikka. Vastaajien mukaan kauniinkin olemuksen pilasi huono asenne, pinnallisuus tai rasittavuus. Myös keinotekoisesti meikeillä luotu upeus koettiin rasittavaksi. Ulkonäkö ei myöskään saa nousta kantajansa päähän, vastaajat muistuttivat.

– Ylimielisen kaunis nainen on ärsyttävä. "Olen kaunis ja sinä ruma. Me molemmat tiedämme sen" -asenne paistaa ja kauas.

– Kauniit naiset eivät ärsytä, mutta sellaiset itsetietoiset kyllä, jotka katsovat minua päästä varpaisiin arvostellen. Varsinkin muutamalla tuntemallani mallilla on "hieman" noussut oma ulkonäkö päähän ja kaikki pyörii sen ympärillä. Elämässä on kuitenkin tärkeämpiäkin asioita kuin ulkonäkö. Itse olen saanut osakseni kateutta kauneuteni vuoksi. Etenkin nuorempana, kun olin hieman ujo, tulkittiin tämä ylimielisyydeksi tiettyjen naisten taholta.

– Se on se käyttäytyminen, joka vaikuttaa ärsyttävyyteen. On paljon kauniita, ihania ja mukavia naisia, mutta on myös jonkin verran niitä jotka silminnähden ajattelevat "minä olen kaunis ja kaikki naiset vihaavat minua sen takia ja miehesi kuolaa minun perääni", niin ne naiset myös käyttäytyvät ylimielisesti ja itsekkäästi. He minua ärsyttävät. Ja täytyy kyllä sanoa että epäkohtelias käytös tekee kauniistakin naisesta ruman.

– Oikeastaan ainoa ärsyttävä piirre on yleinen "narttuisuus" tai tyhmyys. Erityisen ärsyttävää tyhmyys on silloin, jos nainen surffailee läpi elämän ulkonäkönsä avulla ja passauttaa kaiken vaikean miehillä ihan vain siksi, koska se on mahdollista. Mutta noin muuten kauneus ei tietenkään ärsytä. Kauneus on katsojan silmissä ja vieläpä katoavaista.

– Sellaiset naiset, joiden kauneus on ilmiselvästi saatu aikaan tuntikausia vievällä meikkaamisella ja hoitamisella, turhauttavat. Luonnostaan kauniita kasvonpiirteitä ei usein enää osata arvostaa, koska kaikista huomiota herättävin ilmestys on se jonka kasvoihin on laitettu kolmen vuoden maskeerauskoulun jokainen pienikin vinkki. Sitten kun hiusmaskarat, pidennykset, aurinkopuuterit ja irtoripset kuorii pois, alla on ihan tavallinen keskiverto tyttö, jolla on pari ryppyä, näppylää ja vino nenä. Naistenlehdissä on nykyään ohjeet jopa sille miten rinnat kuuluisi meikata. Ei tämä ole enää normaalia.

– Ne, jotka hankkivat kauneutensa huijaamalla ja ovat siksi omahyväisiä ja ylpeitä, ärsyttävät. Tekolisäkkeitä siellä täällä, ja tekorusketus. Oikeasti kaunis nainen ei tee itsestään numeroa. Rumaa on antaa ulkonäkönsä nousta päähän.

– Ärsyttäähän ne, jos kyseessä olevilla kauniilla naisilla on noussut niin sanotusti hyvännäköisyys päähän. Kaunis saa olla ja omata terveen itsetunnon, mutta itseriittoiset ja omasta hyvännäköisyydestään liian ylpeät ihmiset eivät ole luonteeltaan kauniita. Se ärsyttää.

– Ei se pelkkä ulkonäkö, mutta hyvännäköinen naama ja siihen yhdistetty yli-itsevarma, leuhka tai muita alaspäin katsova käytös tekee kyllä rumaksi.

– Kaikkein eniten minua ärsyttävät sellaiset naiset, jotka muistuttavat minua, koska tunnen itse olevani niin rasittava, että kaikkien samannäköisten on oltava vähintään yhtä ärsyttäviä.

"Enemmän itsevarmuutta suomalaiselle naiselle!"

Noin 33 prosenttia vastanneista totesi, ettei muiden naisten kauneus ärsytä heitä millään lailla. Vastaajien mukaan on kuitenkin tärkeää, että kaunis nainen on myös mukava tai kiltti muita kohtaan. Vastaajien mukaan ilkeys tai piikittely tekee naisesta ruman. Moni vastanneista kertoi, että kauniita naisia inhotaan syyttä suotta. Osalla oli asiasta omakohtaista kokemusta.

– Olen itse kaunis nainen ja kohtaan valitettavan paljon kateutta muiden naisten taholta. Minusta luodaan tietynlaisia mielikuvia ulkonäköni perusteella. Pukeudun klassisesti, enkä mitenkään tyrkytä itseäni. Työkaverini totesi, että sinulle on varmasti aina kaikki ovetkin avattu. Ei elämäni ole mitenkään helppoa ollut aikaisemmin, vaikka ilmeisen monet luulevat asian olevan niin. On kuitenkin totta, että toisinaan pääsen helpommalla ulkonäköni takia ja saan erityiskohtelua. Naiset ovat minulle kuitenkin usein ilkeitä ja minun seuraani ei haluta tulla. Miehet pitävät minusta ja miehiä minulla onkin enemmän ystävinä. Naiset eivät vain halua ystävystyä kanssani. Baarissa olen joskus saanut tuntemattomilta naisilta siiderit, tai muuta sellaista, syliini tahallisesti. Kerran joku nainen pilasi valkoiset housuni heittämällä haarojeni väliin punaviinit. Vasta luin lehdestä naisesta, joka kertoi millaista on olla kaunis. Ymmärrän häntä hyvin, mutten ymmärrä miksi ihmiset ovat häntä uhkailleet. Ei ole helppoa olla kaunis.

– Itse ihailen kauniita naisia ja olen itsekin sellaiseksi monesti kehuttu. Valitettavasti suurin osa naisista ei kuitenkaan ole tätä mieltä. He kokevat kauniimmat uhaksi, varsinkin jos on oma kulta kainalossa. Monesti kuulee kauniita, sivistyneitä ja hyvin säädyllisiä naisiakin kutsuttavan h**riksi, vain sen takia, että he ovat kauniita ja miehet kiinnittävät heihin huomiota. Tämä olen todennut tarkkailemalla muiden naisten käytöstä silloin, kun kauniita naisia on paikalla. Ikävää, mutta totta.

– Teen naisista työkseni kauniimpia ja itsevarmempia, toivoisin enemmän itsevarmuutta suomalaiselle naiselle. Kateutta näkee enemmän pienissä kaupungeissa. Parhaat ystäväni ovat ulkomaalaisia, heidän kanssa on kiva olla oma itsensä. Itse en ole täydellinen, mutta hyväksyn itseni juuri sellaisena kuin olen. On tärkeämpiäkin arvoja kuin kauneus! Äitini oli ammattimalli ja kasvatuksemme painottui oikeisiin perhearvoihin ja toisista välittämiseen.

– Minulla oli nuoruudessani vaihe, jossa koin kauniit naiset uhaksi. Nykyään olen ymmärtänyt sen verran että nämä aina tiptop-naiset käyttävät niin paljon aikaa elämästään laittautumiseen, etten sitä itse jaksaisi. Se on valinta kysymys, mutta ei siitä voi muita syyttä jos olet itse laiskempi. Kaunis ulkomuoto ei tee kenestäkään inhottavaa ihmistä.

– Oikeasti mielestäni kauniit naiset eivät ärsytä missään nimessä. Pikemminkin jos jotain alemmuuskompleksia tulee, niin korkeintaan tuntee itsenä hieman hiirulaiseksi ja vetäytyy hiukan syrjemmälle. Kauniit naiset ovat ihania kuitenkin. Mutta jos onkin sisältä ruma, eli käyttäytyy huonosti, niin silloin ei edes ole mielestäni enää kaunis nainen. Eli kyllä sillä sisäisellä kauneudella on merkitystä hyvinkin paljon. Kauniit naiset jotka ovat sisältä myös kauniita, he ovat niitä joita itsekin jää ihailemaan ja tahtoo itsekin olla sellainen. Naisten välinen kateus on rumaa, joten kaikille naisille: pidetään me tytöt yhtä!

– Koen itseni omalla tavallani maailman kauneimmaksi, niin kuin jokaisen muunkin yksilön. Jospa naiset osaisivat ajatella näin, niin kateutta ei tarvitsisi jatkuvasti kokea. Ja joskus, nähdessäni jotain todella persoonallisen kaunista ja uniikkia, osaan ihastella tuntematta minkäänlaista ärsytyksen tunnetta, positiivisuus on pop.

"Kadehdin kauniita naisia"

Vastaajista kymmenen prosenttia myönsi, että kauniit naiset ärsyttävät. Vastanneiden mukaan oma saamattomuus kauneudenhoidon saralla saattoi aiheuttaa ärsytyksen tunteita. Moni koki myös kateutta tai ahdistusta kauniiden naisten lähellä.

– Olen itse ihan "ookoon näköinen" nuori nainen, kiva ja ystävällinen ja tulen toisten kanssa toimeen. Mutta mitä iloa siitä on, jos kuulee joiltakin miehiltä jatkuvasti negatiivisia kommentteja ulkonäöstä? Ventovierailtakin? Aina on joku, johon verrata. Juhlissakin on aivan sama, kuinka hauskasti juttelet jos huoneeseen astuu kaunis nainen. Tasan sillä sekunnilla miesten huomio kiinnittyy tähän naiseen ja on aivan sama, vaikka naisen suusta pääsisi vain sammakoita. Ja myös se rasittaa henkisesti, kun joka suunnalta tunkee mainoskuvia kauniista naisista, joihin vertaat sitten itseäsi. Saat viestiä, ettet koskaan kelpaa ja alitajuisesti alat suorastaan vihata itseäsi kauniimpia naisia, vaikkei siihen välttämättä olisi edes syytä. Ja valitettavasti monet kauniit naiset eivät juurikaan helpota vaatimattomamman näköisen kanssasisarensa elämää käyttäytymisellään. Vai onko reilua, että sinua katsotaan pitkin nenänvartta, koska nyt et satu olemaan kauneuskilpailusta karanneen näköinen?

– En haluaisi myöntää tätä edes itselleni, mutta kadehdin kauniita naisia. Välillä esimerkiksi baarissa ollessani huomaan tuntemattomien kauniiden naisten ärsyttävän minua – vain siksi, että he ovat kauniita ja kääntävät kaikkien miesten päät. En kuitenkaan tuomitsisi heitä suoraan, vaan hekin voivat olla myös mukavia. Sehän on vain etuoikeus olla kaunis ja kauneushan on katsojan silmässä, niin kuin sanonta kuuluu.

– Itse en ole koskaan saanut tuntea hyvän ulkonäön suomaa itsevarmuutta. Tuntuu kuin kaikki hyvä tapahtuisi näille kauniille naisille ja minä jään vain katkerana miettimään kostoani heille. Ja sitten useat vielä kehtaavat valittaa miten toivovat olevansa rumia etteivät miehet koko ajan pitäisi heitä pelkkinä objekteina. Jos olisin tyytyväinen itseeni, en välittäisi koko asiasta, mutta minkäs teet. Synnyin rumaksi, ei sillä väliä vaikka olisin älykäs ja muuten pystyvä, mutta kun naama ei kelpaa, niin ei.

– Minulla on ollut huono itsetunto ylipainon vuoksi ja vaikka olenkin nyt normaalipainoinen, niin minulle tulee aina kauniin naisen lähellä olo, että painaisin edelleen ne kymmenen kiloa liikaa.

– Kyllä, koska en itse aina jaksa pitää huolta ulkonäöstäni niin, että meikkaisin ja laittaisin tukkani joka ikinen päivä. Oma vikahan tämäkin on.

– Luen itseni tuohon kauniiden ryhmään, joten miksi kantaa turhaan kaunaa. Kateellinen saatan joskus olla, mutta sehän on vain normaalia ja ei mitään vakavaa.


Kuvat: Colourbox

Lue myös:

    Uusimmat