Suomalaisesta lautapelistä tv-formaatti – näin lähes miljoona kappaletta myynyt Smart10 sai alkunsa

Suomalaisfirma jalosti kahden itävaltalaisen pelikeksijän ideasta jo lähes miljoona kappaletta myyneen lautapelin. Nyt siitä on tehty myös tv-formaatti.

Maailmassa ilmestyy vuosittain noin 4 000 lautapeliä, mutta vain harva saavuttaa suurempaa kansainvälistä näkyvyyttä.

Suomalaisen Martnexin tietovisapeli Smart10 on kuitenkin nyt kääntynyt lautapelin lisäksi myös tv-formaatiksi. Saksankielinen tietovisa pyörii itävaltalaisella ORF1-kanavalla, ja 45-minuuttisia jaksoja tullaan tekemään yli sata.

Martinexin tuoteryhmäjohtaja Jenni Jalava kertoo yhtiön tiedotteessa, ettei hänen tiedossaan ole toista suomalaista lautapeliä, joka olisi kääntynyt televisioformaatiksi.

– Yleensä tv- tai radioformaatista tehdään lautapeli, Jalava sanoo.

Näin on käynyt muun muassa Haluatko miljonääriksi -visailuohjelman kohdalla.

Suositut tv-ilmiöt saavat myös helposti omia erikoispainoksiaan lautapeleihin. Esimerkiksi tv-sarja Frendit on kääntynyt sekä Trivial Pursuitin että Monopolyn muotoon.

Myös eeppiset fantasiat ovat hyvin suosittuja lautapeliteemoja, ja niin Taru sormusten herrasta kuin Game of Throneskin ovat tarjolla virallisina lautapeleinä.

Kahden itävaltalaisen idea

Vaikka Smart10 onkin suomalaisen lautapelifirman omistama tuotemerkki, ei kunnia ideasta kuulu Martinexille, vaan kahdelle itävaltalaiselle peli-innovaattorille.

Arno Steinwender ja Christoph Reiser esittelivät kehittämäänsä Quiz It -nimistä visailupeliä vuonna 2015 pelimessuilla Saksassa. Paikalla oli tuolloin myös Jalava.

– Näin pelin potentiaalin heti, vaikka ideaa esiteltiinkin pahvista ja teipistä tehdyllä alkeellisella mallilla, oikeudet siltä seisomalta hankkinut Jalava kertoo Martinexin taustatiedotteessa.

Seuraavan vuoden messuilla suomalaisfirmalla oli jo ensimmäinen luonnos pelistä, pakkauksesta, pelilaatikosta ja korteista. Muilta alan ammattilaisilta kerättiin palautetta ja kehitysideoita.

– Tämän jälkeen kysymysten tekoon, viilaamiseen, oikolukemiseen ja testaamiseen meni puoli vuotta. Niitä tehtiin sunnuntaisin kahviloissa, iltaisin ravintoloissa, työpäivinä ja öisin, Jalava sanoo.

Smart10 on käännetty 18 kielelle, ja sitä on myyty maailmalla lähes miljoona kappaletta.

Peli on palkittu vuoden parhaana aikuisille suunnattuna pelinä Ruotsissa 2017 ja Tanskassa 2019.

"Toimiva kokonaisuus"

Lautapeliopas.fi-sivustolla pelin arvioinut Heikki Laakkonen kutsuu peliä toimivaksi kokonaisuudeksi.

– Ulkoapäin Smart10 on peli, jota en markettipelien tavallisen tason tiedostavana peliharrastajana kovinkaan helposti poimisi mukaani, hän kirjoittaa.

Laakkonen kuitenkin antoi pelille mahdollisuuden, ja lopulta tietovisan nyanssit miellyttivätkin.

– Pelaamista syventää vastaamiseen liittyvä riskianalyysi ja oman ja muiden tietämisen puntarointi.

– Toimiva kokonaisuus, jota on mukava pelata ainakin niin kauan kuin uusia kysymyksiä riittää.

Martinexin esittelyvideo Smart10-pelistä 1:55
KATSO MYÖS: Näin Smart10-lautapeliä pelataan. Video: Martinex

Lähteet: Martinex, Lautapeliopas

Lue myös:

    Uusimmat