Dubain prinsessan pakomatkayritys nousi kansainvälisiin uutisotsikoihin kolme vuotta sitten, kun hän yritti suomalaisen ystävänsä avulla paeta perheeltään.
Pitkään kateissa ollut prinsessa Latifa näyttää esiintyvän kahdessa julkisilla Instagram-tileillä julkaistussa kuvassa, kertoo Britannian yleisradioyhtiö BBC.
BBC ei ole kuitenkaan kyennyt vahvistamaan kuvia eikä enempää tietoa ole ollut saatavilla. Prinsessa Latifan ystävä on kuitenkin vahvistanut BBC:lle, että kuvissa esiintyvä henkilö on Latifa.
Viime helmikuussa Latifa kertoi BBC:n Panorama-ohjelmassa olevansa isänsä panttivankina ja pelkäävänsä, että menettää henkensä. Tämän jälkeen prinsessasta ei ole kuulunut julkisuuteen mitään tietoja.
Lue myös: "Prinsessa ilman mitään oikeuksia": Suomalaisystävä pelkää yhä kateissa olevan Dubain Latifan olevan lääkittynä 20 vuotta vangittuna olleen siskonsa tapaan
Dubain prinsessan yritys paeta perheensä luota nousi kansainvälisiin uutisotsikoihin kolme vuotta sitten. Mukana matkalla oli myös suomalainen Tiina Jauhiainen, joka oli tutustunut prinsessaan työskennellessään tämän kunto-ohjaajana ja avustajana.