Suomalaisen Kristianin kohtaamisesta ainutlaatuisen pinkin paholaisrauskun kanssa tuli maailmanlaajuinen viraalihitti: "Katsoin sitä silmiin ja sain yhteyden"

4:06

Australiassa Brisbanen lähellä asuva valokuvaaja Kristian Laine on onnistunut kuvaamaan Isolla Valliriutalla majesteetillisen näyn. Ainutlaatuisesta pinkistä paholaisrauskusta otetut kuvat nousivat yllättäen maailmanlaajuiseksi viraalihitiksi. Laineen upeista kuvista on kiinnostuttu aina National Geographic -julkaisua myöten.

Laine kertoo olleensa vapaasukeltamassa kameransa kanssa pienen Lady Elliot saaren tuntumassa törmätessään harvinaiseen näkyyn. 

– Olimme saarella viikon lomalla. Lähdimme ihan tarkoituksella etsimään merestä paholaisrauskuja. Olimme jo lähtemässä pois paikalta, kun yllättäen paikalle tuli seitsemän paholaisrauskun parvi. Ne uivat korallimuodostelman yläpuolella.

– Odotin sopivaa ajoitusta sukellukselle, että saisin otettua hyviä kuvia. Sukelsin nelisen kertaa alas ja joka kerta sattumalta satuin osumaan pinkin paholaisrauskun kohdalle, Lainen kertaa tapahtumia MTV Uutisille. 

Rausku sai lempinimen "Tarkastaja Clouseau"

Laine kertoi huomanneensa paholaisrauskun erikoisen värin vasta tarkastellessaan ottamiaan kuvia. Ensin hän luuli kuvien menneen pilalle.

Myöhemmin Laine huomasi kuitenkin paikallisen ravintolan ilmoitustaululle laitetun kuvan pinkistä paholaisrauskusta, jota kutsuttiin vaaleanpunaisesta pantterista tutulla lempinimellä "Tarkastaja Clouseau". Lopulta Laine tajusi saaneensa kuvan huippuharvinaisesta näystä.

Kuvat on otettu jo viime elokuussa mutta se lähti kiertämään toden teolla verkossa vasta pari päivää sitten, kun muun muassa National Geographic jakoi kuvia omilla Instagram -sivuillaan. Tämän jälkeen kuvista tuli todellinen maailmanlaajuinen viraalihitti.

– Vietin tuossa pari tuntia Googlessa ja löysin kuvistani lähes sata artikkelia ympäri maata, Laine kummastelee. 

Ikimuistoinen kohtaaminen "Tarkastaja Clouseaun" kanssa

Laine kertoo, että kohtaaminen "Tarkastaja Clouseaun" kanssa oli ikimuistoinen. 

– Sukelsin pohjalle pinkin paholaisrauskun edestä ja katsoin sitä silmiin. Se oli todella rauhallinen ja katsoi minua silmiin. Näytti jotenkin siltä kuin se olisi hymyillyt minulle.

– Koin saaneeni yhteyden siihen. Minulle tuli sellainen tunne kuin se olisi ymmärtänyt minua, kuvailee Laine uskomatonta kohtaamistaan.

Aggressiivisia rauskulajeja syytä varoa

Paholaisrauskut ovat rauhallisia, mutta Laine kertoo aiemmin törmänneensä myös toiseen, aggressiiviseen rauskulajin edustajaan.

– Yritin mennä sellaisen lähelle, kun suunnilleen metrin päässä se heilautti häntäänsä ruoskan tavoin. Se yritti varoittaa minua.

Laine kertoo muistaneensa tilanteessa tunnetun australialaisen eläinasiantuntija Steve Irwinin kohtalon. Irwin menehtyi keihäsrauskun iskettyä hänen rintakehäänsä kesken sukelluksen.

– Säikähdin siinä tilanteessa ja muistin Irwinin tapauksen, joten päätin, että parempi jättä rauhaan, eikä lähde kokeilemaan onneaan, Laine kertoo. 

Kristianin kohtaamisesta vaaleanpunaisen rauskun kanssa kertoi ensimmäisenä Iltalehti.

Oikaisu 16. helmikuuta kello 16.51: Asiasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti, ei Ilta-Sanomat, kuten jutussa alun perin luki.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja

    MTV Oy on osa Teliaa. Yrityskaupan myötä olemme päivittäneet tietosuojasivustomme ja tietosuojakäytännöt. Päivitetyt tietosuojakäytännöt astuvat voimaan 15.4.2020. Lue lisätietoja tästä.