Suomalaisen hevosenlihan pulma: Halvemmalla hautaan kuin teuraaksi

Suomeen tuodaan hevosenlihaa Euroopan ulkopuolelta saman verran kuin kotimaisia hevosia haudataan tuottamattomuuden vuoksi.

Suuri osa Suomessa myytävästä hevosenlihasta matkaa tuhansia kilometrejä ennen päätymistä kuluttajan lautaselle.

Suomeen rahdattiin Eviran mukaan viime vuonna kaikkiaan 2,1 miljoonia kiloa hevosenlihaa ulkomailta. EU:n alueelta hevosta tuotiin 1,5 miljoonaa kiloa. Loput kuljetettiin muun muassa Kanadasta, Meksikosta, Argentiinasta ja Brasiliasta.

Suomen Hevostietokeskuksen toiminnanjohtajan Minna-Liisa Heiskasen mukaan hevosenliha on Suomessa niin halpaa, että kotimaisten hevosten teurastaminen on kannattamatonta.

– Jos suomalaisen hevosen vie teuraaksi, siitä ei saa edes kuljetuskustannuksia takaisin. Globaalit tuontimarkkinat polkevat hevosen lihan hintaa.

Tuottaja saa Heiskasen mukaan hevosen lihasta 30–50 senttiä kilolta.

– Hevosesta saa parhaassa tapauksessa siis noin sata euroa. Se on aivan liian vähän.

Suomeen tuodaan EU:n ulkopuolelta sama määrä lihaa kuin Suomessa haaskataan

Suomessa haudataan tätä nykyä lähes puolet lopetettavista hevosista. Sama osuus tuodaan lihana Euroopan ulkopuolelta.

– Me siis tuomme juuri sen verran kuin me haaskaamme, Heiskanen summaa.

Heiskasen mielestä on paradoksaalista, että lähiliha on yleensä kalliimpaa kuin valtameren takaa tuotu.

– Suomessa teurastetaan vuosittain lähes 2 000 hevosta. Jos hevosesta maksettaisiin vähän enemmän, määrä voitaisiin kevyesti tuplata.

Heiskanen kaipaa kansallisia toimia, joilla tilanne saataisiin kohenemaan.

– Tilanne ratkeaisi sillä, että kotimaisesta hevosesta annettaisiin tuottajalle 100–150 euroa teurastukea. Kotimaiset toimet olisivat todella tervetulleita.

Heiskanen muistuttaa, että myös hevosen hautaaminen maksaa.

– Lopettaminen maksaa 200–300 euroa ja hautaaminen saman verran. Hautaaminen on erityisen vaikeaa talvella.

"Nykytilanteessa myös hevonen kärsii"

Heiskanen peräänkuuluttaa keskustelua myös eläinten paremmasta kohtelusta.

– Yhdysvallat on kieltänyt hevosten teurastamisen eettisistä syistä. Hevoset kuljetetaan Yhdysvalloista isoissa rekoissa elävinä Meksikoon teuraaksi, josta liha sitten kuskataan laivalla eri puolille maailmaa, myös Suomeen. Tässä ei ajatella lainkaan eläimen hyvinvointia. Jos lihaa on kuljetettava noin pitkiä matkoja, se pitäisi kuljettaa ruhoina, ei elävänä eläimenä.

Heiskasen mielestä myös ruokaturvallisuus vaarantuu, kun lihan alkuperää on sen kaukaisen alkuperän vuoksi yhä vaikeampi varmistaa.

– Monessakin mielessä on tärkeää, että hevosille on tarjolla hyvä teuraspaikka ja että siitä saisi kohtuullisen hinnan. Tämä on merkityksellistä erityisesti eläinsuojelun kannalta. Vanhoja ja sairaita ei pidä laittaa kiertoon!

(MTV3)

Lue myös:

    Uusimmat