"Suomalainen rangaistustaso ei muodosta tarpeeksi isoa pelotetta": Kolme valkovenäläistä otettu kiinni epäiltynä varkauksista – itäeurooppalaisten ammattimaiset myymälävarkaudet yleisiä

Kolme valkovenäläistä miestä on otettu kiinni epäiltyinä varkaudesta ja varkauden yrityksestä, kertoo Länsi-Uudenmaan poliisi.

Mieskolmikko jäi eilen kiinni, kun he yrittivät varastaa tavaraa Laajalahden Lidlistä. Epäillyt olivat poistuneet kaupasta ja piiloutuneet.

Myymäläpäällikön paikalle kutsuma poliisipartio löysi epäiltyjen auton kaupan parkkipaikalta. Autossa oli runsaasti muualta anastetuksi epäiltyä tavaraa, joista suurin osa oli elintarvikkeita.

Lidlin henkilökunta tunnisti, että samat miehet ovat aiemminkin käyneet varkaissa samassa myymälässä.

Poliisi jatkaa tapauksen tutkintaa.

Itäeurooppalaisten tekemät ammattimaiset myymälävarkaudet yleisiä

Lounais-Suomen poliisin rikoskomisario Matti Högmanin mukaan itäeurooppalaisten lyhyen ajan sisällä tekemät ja ammattimaiset myymälävarkaudet ovat tavanomaisia.

– Alhainen kiinnijäämisriski ja suomalainen rangaistustaso eivät muodosta tarpeeksi isoa pelotetta, mikä ennalta estäisi toiminnan loppumista, Högman kertoo poliisin tiedotteessa.

Hänen mukaansa vain pieni osa tällaisista varkaustapauksista tulee poliisin tietoon.

Lue myös:

    Uusimmat