Mainos

Suomalainen menestysresepti -ohjelman voittoon vaaditaan ison kokonaisuuden hallintaa – ”Ruokainnovaatiokilpailu sellaisenaan olisi eri kisa”

Suomalainen menestysresepti -kilpailun tuomarit Jyrki Sukula ja Jukka Kurttila ovat todistaneet käytännössä, että ohjelman merkitys liiketoiminnan kasvulle on huomattu.

Suomalainen menestysresepti -ohjelman viidennellä kaudella kehitetään jälleen uusia suomalaisia ruokainnovaatioita S-ryhmän kauppojen hyllyille. Tehtävä ei ole kilpailijoille helppo, sen tietävät kilpailun kehityskaarta seuranneet tuomarit ruuan moniosaaja Jyrki Sukula ja Finlaysonin luova johtaja Jukka Kurttila.

– Kilpailu on kehittynyt todella paljon kilpailijoiden valmistautumisessa ja osaamisen tasossa. Heti alkumetreillä on tarjolla monta hyvää tuoteaihiota, joten päätöksenteko vaatii tarkkaa harkintaa, Sukula sanoo.

Sukulan kanssa samoilla linjoilla on myös Kurttila, jonka mielestä ohjelmaan päätyvät kilpailijat ovat ensimmäisiin kausiin verrattuna lähteneet kisaan tosissaan. Kevein mielin kisaan lähteneitä ei enää semifinaalivaiheessa nähdä.

– Vuosien varrella on ymmärretty tämän kisan merkitys, joka voi olla todella iso yksittäisen yrityksen liiketoiminnalle. Ensimmäisillä kausilla kilpailijoita joutui neuvomaan enemmän perusasioissa, mutta nyt tuntuu usein kuin keskustelisi tasavertaisten kollegoiden kanssa. Kilpailijat ovat valmistautuneet hyvin, puhutaan oikeastaan mistä tahansa osa-alueesta menestysreseptin osalta, Kurttila pohtii.

Kilpailijoiden sitoutuminen on syventynyt vuosi vuodelta, ja asennemuutos näkyy kilpailun aikana useaan otteeseen. Sukulan mukaan ohjelman tunnettuuden lisääntyminen on johtanut siihen, että vaatimustaso on selvillä aina alkumetreiltä voittajan valintaan asti.

– Mulla on sellainen tutina, että tämä kausi tulee olemaan tasaisempi kuin ikinä. Finalistijoukolla on tuotteita, joita ei voi suoraan verrata keskenään, sillä jokainen ratkaisee erilaisen kuluttajan ongelman. Ne tulevat vähän eri kulutustarpeeseen ja kaikki myydään eri tuoteryhmissä, Sukula painottaa.

Ei vain ruokakilpailu

Suomalaisesta menestysreseptistä puhutaan usein ruokainnovaatiokilpailuna, mutta kyse on isommasta kokonaisuudesta. Monella vuosien varrella kilpailussa nähdyllä kilpailijalla on ollut joko ravintola- tai elintarvikealan taustaa, mutta se ei yksinään takaa menestystä.

– Ruuassa tapahtumien toistaminen ei ole yksiselitteinen juttu. Jos tarjoan ravintolassani annosta, jota ihmiset ovat rakastaneet 20 vuoden ajan, on täysin eri asia tehdä se teollisessa mittakaavassa tasalaatuisesti, Sukula muistuttaa.

Maku, ruuan ulkonäkö ja reseptiikka ovat vain kilpailussa tarvittavan kokonaisuuden osia. Kurttila painottaa, että voitto vaatii yrittäjän asennetta.

– Huippukokin tausta ei tuo tässä kisassa voittoa. Menestysresepti sana viittaa mielestäni muuhunkin kuin ruuan makuun ja ulkonäköön. Se viittaa siihen, että ymmärretään koko kaupallinen ketju, Kurttila tietää.

Sukula painottaa, että käytännössä kilpailijan on ymmärrettävä, miten tuoteidea rakennetaan valmiiksi konseptiksi. Konsepti taas lähtee liikkeelle tarinasta, joka tuotteen taustalla on. Kilpailijan täytyy tietää kenelle ja mihin tuote on tarkoitettu. Lisäksi tuotteen on ratkaistava jokin kuluttajan arkinen ongelma

– On aina yhtä yllättävää, miten helposti moni kilpailija syyllistyy eräänlaiseen epäjohdonmukaiseen pomppimiseen. Kiva idea saattaa viedä mennessään ja kokonaiskuva unohtuu, Kurttila sanoo.

Ravintola-alan pitkän linjan tekijänä ja menestyneenä yrittäjänä Sukula muistuttaa, että on paljon hyviä ideoita, mutta joidenkin ideoiden hetki ei ole tässä ja nyt. Oikea aika tuotteelle saattaa häämöttää tulevaisuudessa, esimerkiksi muutaman vuoden päässä.

– Ajoitus ratkaisee paljon. Kerromme sen myös kilpailijoille, joissa näemme potentiaalia tulevaisuutta ajatellen. Aina markkina ei ole vielä kypsä lanseeraukselle, Sukula kertoo.

Suomalainen menestysresepti -kilpailu näyttää, että kauppojen hyllyllä menestyvän tuotteen kehitys vaatii laaja-alaista osaamista ja valtavan määrän kovaa työtä.

– Menestysresepti on makua ja ruokaa isompi kokonaisuus, joka pitää hallita, jos tässä kilpailussa haluaa menestyä. On oltava halua ja kykyä tehdä hyvä kokonaisuus – ruokainnovaatiokisa sellaisenaan olisi eri kilpailu, Kurttila painottaa.

Kenellä kuudesta finalistista on käsissään S-ryhmän ykköstuotelanseerauksen ainekset?

Suomalainen menestysresepti -ohjelman uusi kausi joka tiistai klo 20 MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla.

 

Lue myös:

    Uusimmat