Suojelupoliisi: Ääriliikkeistä ei Suomessa nyt juuri vaaraa
Suomessakin toimii ääriliikkeitä, mutta Suojelupoliisista kerrotaan, ettei niiden nimissä tällä hetkellä juuri tehdä rikoksia.
– Ääriliikkeistä ei tämänhetkisen tiedon valossa ole Suomessa valtakunnan tasolla vaaraa yhteiskuntarauhalle ja -järjestykselle. Paikallistasolla saattaa hetkittäin ilmetä kunnianloukkauksien tai väkivallan tekojen kaltaisia purskahduksia, mutta ne ovat pääsääntöisesti pikemmin yksilön spontaaneja ratkaisuja hetkessä syntyneisiin tilanteisiin kuin liikkeen nimissä tehtyjä tekoja. Siten ne ovat ihan verrattavissa muuhun rikollisuuteen Suomessa, ylitarkastaja Tuomas Portaankorva Suojelupoliisista kertoo.
Ääriliikkeiden määritteleminen yksiselitteisesti on vaikeaa.
– Kaikkihan voivat muodostaa yhteiskuntaan eri tavoin asennoituvia, aatteisiin ja ideologioihin sitoutuvia ryhmiä tai liikkeitä. Emme pysty seuraamaan niitä kaikkia eikä yhdistys- ja ryhmätoiminta sinänsä lähtökohtaisesti ole Supon näkökulmasta kiinnostavaa. Ajoivatpa ryhmät minkälaisia asioita hyvänsä, viranomaisena kiinnitämme huomiota nimenomaan valtion turvallisuuden vaarantavaan laittomaan toimintaan. Tehtävänämme on tunnistaa ja torjua se.
Ääriliikkeiden määrää Suomessa Portaankorva kuvailee vähäiseksi.
– Se ei liiku edes kymmenissä. Jäsenmäärä vaihtelee eniten näkyvillä olevissa ryhmissä muutamista aktiivijäsenistä muutamiin kymmeniin. Kansainvälisesti ajatellen ne ovat pienehköjä.
– Aatteiltaan suomalaiset ääriliikkeet ovat enemmän yhteiskunnallisia kuin uskonnollisia, Portaankorva sanoo.
Uusimmat
-
11:19
Ukraina: Venäjä sijoitti eliittiyksikön Belgorodiin "partisaanien" takia, ISW:n mukaan Kreml ylireagoi
-
11:10
Olympiavoittaja Faith Kipyegon tulistui ME-vauhtiin – itsevarma ennätysnainen latasi jo seuraavan tavoitteensa
-
11:02
Brittitiedustelu: Venäjä siirtänyt reservejä Bahmutiin, kyky reagoida haasteisiin heikentynyt
-
11:01
Treffien jälkeiset tunnelmat vetää puolisoehdokkaan mietteliääksi: "Haluaisin kysyä Asgeirilta, että missä mennään"
-
10:57
Miten valmistautua inssiin? Entinen liikenneopettaja paljastaa parhaat tärppinsä
-
10:46
Zelenskyi WSJ:lle: Ukraina on valmis täysimittaiseen vastahyökkäykseen
-
10:45
Ukraina: Venäjä menetti päivässä 560 sotilasta ja 10 panssarivaunua – MTV seuraa sotaa
-
10:40
MTV seuraa: Esapekka Lappi otti taas komennon! Vesilätäköt hyydyttäneet autoja
-
10:33
Club For Five on tehnyt A Cappella -musiikkia jo 20 vuotta – rohkaisevat suomalaisia käyttämään rohkeasti ääntään
-
10:15
Floridan finaaleihin johtaneen supertähden persoona saa kehuja seuran suomalaiskiekkoilijalta: "Todella hyvä lisä"
-
10:00
Toyota-kuski hölmöili rallinsa pilalle heti aamusta: "Käsittämättömän tyhmiä juttuja"
-
10:00
Flow jättää elokuussa hyvästit Helsingin Suvilahdelle – yksi asia Suomessa huolettaa: "Olemme aika pienessä häkissä keskenämme täällä kohta"
-
09:43
Alle euron annokselta! Hittiletut voi valmistaa entistäkin edullisemmin
-
09:08
USA:n puolustusministeri: Yhdysvaltain ja Kiinan välinen vuoropuhelu elintärkeää
-
08:49
Nuuskan tavoin käytettävät nikotiinipussit viedään Suomessa nyt käsistä – tällaiset haittavaikutukset niillä on
-
08:35
Aleksander Barkov aloittaa jahdin uransa ensimmäisestä Stanley Cupista – nämä asiat Vegasin joukkueesta iskevät suomalaistähden silmään
-
08:32
Huippunimi vasta alkusoittoa – Liiga-seuran urheilupomo paljastaa: Pelaajabudjettia nostetaan, tavoitteena Suomen mestaruus
-
08:28
Tällainen autokoulun teoriakoe on nykyisin – testaa, pääsisitkö läpi!
-
08:26
Yllättävä ongelma päätti suomalaiskuskin voittokamppailun MM-rallissa
-
08:01
Katri Mäkinen tanssi Käärijän taustalla Euroviisuissa – yksi harjoitus ei sujunut suunnitelmien mukaan ja hän loukkasi itsensä
-
Lataa lisää