Sunny Car Centerin kadonneita miljoonia puidaan oikeudessa – Ritaluoma vakuuttaa yhä joutuneensa huijauksen uhriksi

– Velkojien rahoilla on ajettu niin pitkään kuin niitä on ollut – konkurssiin asti. Tässä on laiminlyöty kaikki perusasiat. Minulle on täysin selvää, että vahingot on olleet ennalta arvattavia, Sunny Car Centerin julkisselvittäjä Jorma Tuomaala sanoi tänään oikeudessa.

Konkurssiin vuonna 2015 menneen autokauppakeskushankkeen julkisselvittäjä vaatii yhtiön puuhamieheltä ja omistajalta Markku Ritaluomalta ja Hämeenlinnan kaupunkia yhtiön hallituksessa edustaneelta Iisakki Kiemungilta yhteisvastuullisesti noin kuuden miljoonan korvauksia.

Hämeenlinnaan 2010-luvun alussa suunnitellun suuren autokauppakeskittymän piti tuoda kaupunkiin alun perin toistatuhatta autoalan työpaikkaa, mutta se kaatui taloudellisiin epäselvyyksiin ja vastoinkäymisiin. Hämeenlinnan ohi ajavia fiaskosta muistuttanut mainostolppa on sekin jo revitty alas.

Juttu jatkuu videon jälkeen.

Sunny Car Centeristä piti tulla todellinen menestystarina. Katso vuonna 2013 Youtubeen ladatulta 3D-esittelyvideolta, mitä kaikkea autokeidas olisi ollut.


Syyttäjä: Ylivelkaisesta yhtiöstä siirrettiin varoja

Oikeutta autokauppafiaskon suurimmasta vahingonkorvausvaateesta alettiin käydä tänään Hämeenlinnassa Kanta-Hämeen käräjäoikeudessa.

Selvittäjän mukaan ylivelkaisesta yhtiöstä siirrettiin varoja tahallaan tai huolimattomuudesta yhtiön ja konkurssipesän ulottumattomiin.

– Tässä on kyse siitä, että toisen ihmisen asioita ja varoja pitää hoitaa huolellisesti. En kerta kaikkiaan voi ymmärtää, että selvittämättä kunnolla lähetetään suuria rahasummia jonnekin Syyriaan. Laittaisiko huolellinen mies tuollaisen summan maailmalle menemään, Tuomaala kysyi oikeudenkäynnissä.

Ritaluoma: Yhtiölle ei edes aiheutunut vahinkoa

Ritaluoman vastaus Tuomaalan kysymykseen on kyllä. Hänen mukaansa hän on toiminut riittävän huolellisesti ja vaatii kanteen hylkäämistä. Kertomansa mukaan Yhdysvalloissa oleskeleva Ritaluoma osallistui istuntoon videoyhteyden välityksellä seuraajan roolissa.

Ritaluoman vastauksen mukaan yhtiölle ei ole edes aiheutunut vahinkoa, sillä ulkomaille huijareille maksetut miljoonat olivat sijoittajien eivätkä yhtiön rahaa. Tästä Tuomaala on vahvasti eri mieltä.

Ritaluoma vaatii, että kanne hylätään tai että korvausvelvollisuutta joka tapauksessa sovitellaan.

Rahat ovat kateissa

Ritaluoman mukaan yhtiö ja hän ovat itse asiassa joutuneet viiden kansainvälisen huijauksen uhriksi, vaikka sijoittajien taustoja selvitettiin Ritaluoman mukaan tarpeeksi.

Maailmalle Ritaluoman mukaan kadonneissa rahoissa oli kyse muun muassa sijoittajaehdokkaille tai sellaisina esiintyneille maksetuista konsultti- ja vakuusmaksuista. Näiltä ei kuitenkaan tullut sijoituksia autokauppakeskukseen.

Niinpä maksetut rahat hävisivät kuin tuhka tuulee, eikä kukaan tunnu tietävän, missä ne ovat.

Kiemunki: En voinut estää Ritaluomaa

Tuomaalan mukaan Kiemunki oli yhtiön hallituksen jäsenenä vastuussa siitä, että toimitusjohtajan toimintaa olisi valvottu asianmukaisesti. Tuomaalan mukaan Kiemunki on siten omalta osaltaan laiminlyönyt osakeyhtiölain mukaisen valvontavelvollisuutensa.

Koska hän edusti yhtiössä Hämeenlinnan kaupunkia, hän myös osaltaan mahdollisti Tuomaalan mukaan lisäsijoitusten hankkimista yhtiölle.

– Kiemungin funktio on ollut se, että hän on tuonut julkista luotettavuutta kaupungin edustajana. Se on tavallaan mahdollistanut toiminnan jatkumisen suhteessa sijoittajiin.

Kiemunki sanoo, ettei voinut estää yhtiön pääomistajaa Ritaluomaa tekemästä sopimuksia. Hän kertoo olleensa siinä käsityksessä, että ulkomaille siirretyt varat käytetään kansainvälisen rahoituksen saamiseksi, eikä kertomansa mukaan edes tiennyt useista maksutapahtumista.

– Konkurssipesä väittää, että minun olisi pitänyt pysäyttää Ritaluoma, joka käytti äänivaltaa ylivoimaisesti suurimpana omistajana, hän oli myös toimitusjohtaja ja hallituksen puheenjohtaja. En keksi, miten olisin voinut sen tehdä, Kiemunki kertoo. 

Lue myös:

    Uusimmat