Sukututkimus on suositumpaa kuin koskaan aiemmin – tässä ammattilaisen vinkit aloittelijoille

Kolmas harrastajaryhmä ovat dna-kartoituksesta innostuneet suomalaiset.

Kuusiluoman mukaan tätä ei voida kuitenkaan varsinaisesti luokitella sukututkimukseksi.

Dna-testi tarjoaa ihmiselle raakadataa ja analyysitietoa hänen perimästään, minkä lisäksi hän saattaa saada listan henkilöistä, joiden kanssa hänellä on yhteistä perimää.

Testi ei kerro tarkempaa tietoa sukulaisuudesta – siihen tarvitaan niin sanottua perinteistä sukututkimusta.

Kuusiluoman mukaan suomalaiset ovat kansainvälisessä vertailussa erityisen ahkeria dna-testien tekijöitä.

– Osa käyttää dna-kartoitusta hyödyksi perinteisen sukututkimuksen rinnalla. Osa taas on kiinnostunut vain kartoituksesta eikä halua viedä tutkimusta pidemmälle.

”Halutaan saada juuret ja olla osa jatkumoa”

Hämeenlinnan Vanajaveden Opiston sukututkimusopettaja Mervi Lampi kertoo, että sukututkimusta lähdetään tekemään puhtaasti mielenkiinnosta.

– Halutaan tuntea yhteenkuuluvuutta, saada juuret, olla osa jatkumoa ja selvittää oman suvun tarina.

Kiinnostus herää usein keski-iässä, kun omat vanhemmat ikääntyvät.

Havahdutaan kyselemään, millaista oli silloin, kun vanhemmat olivat pieniä, ja pyydetään kertomaan asioita, joista ei nuorempana jaksettu kiinnostua.

Lammen mukaan osa sukututkijoista innostuu harrastuksesta, kun jommankumman vanhemman puolelta on jo olemassa jonkun toisen tekemä sukututkimus – silloin herää kiinnostus selvittää myös toisen vanhemman juuria.

Tutkiminen vaatii kärsivällisyyttä

Sukututkimus on yleensä pitkä prosessi.

Yleensä sanotaan, ettei sukututkimus ole koskaan valmis, sillä aina löytyy lisää tutkittavaa, Mervi Lampi huomauttaa.

– Sukututkija tarvitseekin yleensä vain aikaa ja lisää aikaa. Tämä ei ole kärsimättömien ihmisten harrastus.

Lampi suosittelee aloittamaan sukututkimuksen tekemisen kotoa etsimällä vanhoja asiakirjoja, valokuvia ja kirjeitä henkilöistä, joita on tarkoitus ensimmäiseksi tutkia.

Tämän jälkeen olisi hyvä haastatella suvun vanhimpia jäseniä – muistitieto häviää ihmisten mukana, ellei sitä ole tallennettu paperille.

Seuraavaksi voi siirtyä kirkonkirjojen pariin rakentamaan sukututkimuksen runkoa.

Tätä varten sukututkija tarvitsee muun muassa syntymä-, vihki- ja kuolinaikoja.

Lampi kertoo aloittelevien sukututkijoiden olevan usein ymmällään erilaisten säädösten kanssa.

Sukututkimuksen tekemiseen ei kuitenkaan tarvitse pyytää keneltäkään lupaa, ja julkiset asiakirjat ovat kenen tahansa tutkittavissa.

– Kun käsitellään elossa olevien henkilöiden tietoja, on sukututkijan otettava huomioon tietosuojalainsäädännön velvoitteet. Näistä löytyy lisätietoa Suomen Sukututkimusseuran kotisivuilta.