Kaarina* tietää, mitä henkinen väkivalta tarkoittaa. Vuosia sukunsa syrjinnän kohteena ollut nainen päätti lopulta katkaista yhteydet sukulaisiinsa.
Kaarina oli herkässä iässä, juuri muuttamassa pois kotoaan ja astumassa omaan, itsenäiseen elämäänsä, kun hän joutui ristiriitaiseen tilanteeseen. Vanhempien avioero vei Kaarinan äidin murheen partaalle, ja äiti alkoi tukeutua nuorimpaan tyttäreensä.
– Hankin oman asunnon, mutta elin pitkään puoliksi äidin luona, en raaskinut ottaa osoitettanikaan pois hänen luotaan, Kaarina kertoo.
Äiti tarvitsi lohdutusta ja tukea niin, että Kaarina alkoi kokea elämänsä häiriintyvän tilanteesta.
– Yritin selittää, että minun pitäisi elää omaa elämääni, mutta äiti vain sanoi, että ehtisin kyllä myöhemmin. Hän perusteli minuun tukeutumistani sillä, että vanhemmat sisarukseni elivät jo omaa elämäänsä, heillä ei ollut aikaa käydä äitinsä luona.
Äiti ei ollut ainoa, joka vaati Kaarinaa tukipilarikseen. Painetta alkoi tulla myös sisarusten suunnalta ja muilta sukulaisilta.
Sisarukset vaativat Kaarinaa huolehtimaan äidistä, ja kun sukulaiset kävivät kyläilemässä, olivat he kiinnostuneita vain äidin voinnista. Kaarinalta ei kuulumisia kyselty.
Ulkoiselta olemukseltaan menestyneen nuoren ja kauniin naisen uskottiin automaattisesti voivan ja pärjäävän hyvin. Kaarinaa tilanne ahdisti.
– Yritin protestoida, mutta olin liian nuori ja kokematon, ja minut oli myös kasvatettu hyvin hienotunteiseksi. Jos olisin opiskellut psykologiaa koulussa, olisin varmasti tajunnut esimerkiksi käsitteen krokotiilin kyyneleet. Mutta opin nämä asiat vasta vanhempana.
"Minua kohtaan ei tunneta empatiaa"
Vuodet vierivät, ja Kaarinan veli erosi vaimostaan. Eron jälkimainingeissa veli alkoi purkaa vihaansa Kaarinaan.
– Sain osakseni huutoa ja tylyä kohtelua. Suhteemme ei sisältänyt juurikaan normaalia kanssakäymistä, emme käyneet koskaan missään yhdessä emmekä voineet keskustella normaalisti. Yritin saada veljeäni kantamaan vastuuta äidistämme, mutta siitä ei tullut mitään. Jouluisin veli kiukutteli minulle siksi, että meidän olisi mentävä äidin luokse. Otin kaiken hiljaa vastaan.
Mielessään Kaarina alkoi saada tarpeekseen veljensä käytöksestä. Lopulta mitta täyttyikin, ja Kaarina katkaisi välinsä veljeensä.
Välirikon jälkeen veli alkoi yllättäen lähentyä muun suvun kanssa.
– Hän kertoi kaikille, että oli minun päätökseni pistää välit poikki, mutta ei tietenkään kertonut heille minun syitäni siihen.
Kaarina alkoi huomata, että myös muut sisarukset alkoivat syrjiä häntä.
– Huomasin, ettei minua ei kutsuttu suvun tapaamisiin ja juhliin samalla tavalla kuin ennen. Sisarukset viettivät esimerkiksi jouluja keskenään.
Myös vanhempien merkkipäivät tekivät Kaarinalle selväksi, etteivät muut sisarukset pitäneet häntä samanarvoisena.
– Sisarukseni sopivat keskenään juhlista ja niiden järjestelyistä ja sitten vain ilmoittivat minulle mitä tapahtuisi ja missä. Myös vanhempiemme asunnon myynnistä muut sisarukset sopivat keskenään. Minulta ei kysytty mitään, olen ylimääräinen, johon tukeudutaan vain, kun tulee ongelmia.
Kun Kaarina 90-luvun laman kourissa jäi työttömäksi, oli sukulaisten reaktio ilmoitukseen nauru. Sama toistui, kun Kaarina erehtyi kertomaan sisarukselleen vaikeasta miessuhteestaan.
– Minulta odotetaan empatiaa, mutta minulle ei sitä osoiteta. Olen sanonutkin sukulaisilleni, etteivät he halua nähdä minua ihmisenä. Mutta he kieltävät kaiken ja kokevat minut entistä hankalampana yrittäessäni tuoda omaa näkökulmaani esiin.
"Rakastin heitä, vaikka minulle huudettiin"
Kaarina on jättänyt yhteydenpidon myös muihin sukulaisiinsa vain harvakseltaan tapahtuviin puhelinsoittoihin.
Hän onkin syyttänyt itseään siitä, ettei osannut lähteä tilanteesta jo paljon aiemmin.
– Tämä on vienyt minulta niin paljon energiaa, että ihmissuhteita on vaikea solmia. Tämä on kuin väkivaltainen parisuhde. Luulen, että pidin kiinni suvustani alitajuisesti niin kauan kuin lasten saaminen oli minulle mahdollista, sillä ajattelin, että lapset tehdään tiettyyn sukuun. Vasta kun se aika meni ohi, ymmärsin päästää irti.
Kaarina on päätellyt joutuneensa henkisen väkivallan uhriksi, koska oli lapsena erityisasemassa.
– Sukulaiset ovat ikään kuin velkoneet minun lellimistäni lapsena minulta koko aikuisiän, eikä se velkominen ilmeisesti lopu koskaan.
Kaarina uskoo sukulaisten omien vaikeuksien ja tuen saamisen vaikeuden pahentaneen tilannetta.
– En voinut heitä jättää, koska rakastin heitä, vaikka minulle huudettiin ja oltiin vaikeita.
– Vaikka toisaalta inhoan sitäkin, kun puhutaan liiasta kiltteydestä. Kun ajattelen ulkomaalaisia kulttuureita, niin niissä on tilaa kiltille naiselle. Suomessa ei ole. Onneksi minulla on tukena ja apuna muun muassa kirkon parissa toimivat vapaaehtoiset vertaishenkilöt.
Ammattiauttajilta Kaarina ei ole saanut apua.
– Hakiessani sitä olen saanut vain kohdata sen, miten minua yritetään sovittaa johonkin teoriaan tai ammattilaisen omiin tarpeisiin. Toiveeni on, että pääsisin vihasta ja kaunasta ja voisimme antaa anteeksi toinen toisillemme.
*)nimi muutettu
Studio55.fi/Tuuli Lindgren
Kuvat: Colourbox.com
Onko sinulla tarina kerrottavanasi?
Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.
Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.