Suklaasalongissa nautitaan monenlaisia herkkupaloja

Suklaasalongit ovat hyvin trendikkäitä maailmalla, ja tekevät tuloaan myös Suomeen. Herkuttelusalonkiin voi nykyisin yhtä hyvin piipahtaa niin Porvoossa kuin Pariisissa. Tukholmalaiset puolestaan ajavat mielellään vaikkapa tunnin matkan pääkaupungista päästäkseen nauttimaan vanhoissa linnoissa suklaakakuista ja muista suussasulavista.

-Ihmiset haluavat nykyisin elämysnautintoja, sanoo Airi Kallio. Hän on tuonut uudet mannermaiset tuulahdukset Wanhassa Porvoossa sijaitsevaan tee- ja kahvihuone Helmiin. Porvoo tunnetaan maamme historiassa erityisesti kahdesta asiasta: vuoden 1809 valtiopäivistä ja kansallisrunoilijamme Johan Ludvig Runebergin kotikaupunkina. Helmi on todennäköisesti ainoa kahvila maassamme, jossa runebergintorttuja voi nauttia vuoden jokaisena päivänä.

Kesäisin Porvoo on vilkas matkailukaupunki, mutta talvet ovat luonnollisesti melko hiljaisia. Historiallisen tuomiokirkon lähituntumassa sijaitseva kahvila on Välikadulla jälkikustavilaistyylisessä rakennuksessa, joka on valmistunut vuonna 1800. Naapurissa on Ulla Möllensvärdin entinen kotitalo. Venäjän keisarin Aleksanteri I:n kerrotaan valtiopäivien aikana ihastuneen tähän nuoreen kaunottareen.

1800-luvun alussa Porvoossa elettiin loisteliasta aikaa. Herrasväki "puleerasi" itsensä viimeisen päälle keisarin saapuessa kaupunkiin. Kaduille levitettiin jopa havuja, etteivät daamien pitkät hameenhelmat olisi likaantuneet hevosenlannassa.

Mayat viljelivät kaakaota jo yli 2000 vuotta sitten

Kolumbus toi löytöretkeltään palattuaan kaakaopapuja Espanjan kuninkaalle tuliaisiksi vuonna 1502. Kaakao ei kuitenkaan vielä tuolloin herättänyt Euroopassa kiinnostusta. Tämä tapahtui parikymmentä vuotta myöhemmin, kun Cortez toi sitä mukanaan Meksikosta.

Mayat aloittivat kaakaonviljelyn Etelä-Amerikassa jo runsaat 2000 vuotta sitten. He uskoivat, että kaakaonsiemenet olivat peräisin henkien valtakunnasta ja jumalten lahjoja ihmisille.

Kaakaota ryhdyttiin Euroopassa maustamaan sokerilla, kanelilla ja aniksella. 1600-luvulla kaakao oli yläluokan juoma, jolla arveltiin olevan hyvän maun lisäksi terveyttä edistävä vaikutus. Englannissa aloitettiin suklaanvalmistus 1847. Meillä Suomessa sitä ryhtyi ensimmäisenä valmistamaan Karl Fazer vuonna 1894. Nykyisin suklaata nautitaan jälkiruokina, juomina, kakkuina ja makeisina.

Provencen suklaatorttu

12 hengelle Pohja: 300 g hienoa sokeria 230 g kananmunia

Munat ja sokeri vaahdotetaan kuohkeaksi (15-20 minuuttia). Massaan lisätään varovasti 250 g paahdettua mantelijauhetta. Paistetaan rengasvuoassa (läpimitta 28 cm) 190 asteessa noin puoli tuntia.

Kuorrutus: 1 dl kermaa 230 g hyvää, tummaa suklaata

Kuumennetaan, jotta suklaa sulaa ja laitetaan kakun päälle. Annetaan jäähtyä. Kakun reunoille voi laittaa mantelilastuja tai pursottaa "kräämiä".

STT-Pirkko-Liisa Summa

Lue myös:

    Uusimmat