Stubb Ylelle: Virhe hallintarekisterilausunnoista oli minun – "sori siitä"

Valtiovarainministeri Alexander Stubb (kok.) sanoi Ylen Ykkösaamussa puhuneensa virheellisesti hallintarekisterilausunnoista.

Torstaina rekisteriä eduskunnan kyselytunnilla puolustanut Stubb sanoi, että noin 90 prosenttia lausunnoista oli myönteisiä.  

Helsingin Sanomien mukaan 21:stä lausunnon antaneesta viranomaisesta vain vajaat kymmenen prosenttia kannatti rekisteriä.  

Stubb sanoi jutun osoittavan, että lausuntoja voi laskea monella tavalla.  

– Debatin tuoksinassa tekee virheitä. Virhe oli minun, sori siitä.  

Stubbin mukaan hankkeen tavoitteena on saada pääomat pysymään Suomessa, sillä suomalaiset voivat halutessaan siirtää omistuksensa ulkomaiseen hallintarekisteriin jo nyt.  

Hallintarekisterihanke ei ole mukana pääministeri Juha Sipilän (kesk.) hallituksen ohjelmassa. Hallituspuolueista sitä on vastustanut perussuomalaiset. Myös muun muassa Finanssivalvonta, poliisi, syyttäjälaitos, oikeusministeriö ja verottaja ovat lausunnoissaan arvostelleet hallintarekisterin sallimista.

Lue myös:

    Uusimmat