Työmarkkinajärjestöjen neuvottelema yhteiskuntasopimus kaatui vain pari viikkoa sitten, mutta tuntuu siltä, kuin siitä olisi pari kuukautta. Niin nopeasti asiat ja tilanteet Suomessa vaihtuvat.
Ennen yhteiskuntasopimusta keskustelua hallitsi Kreikan kriisi. Nyt sen tekee pakolaisten ja muiden maahanmuuttajien kansainvaellus halki koko Euroopan aina Suomeen asti.
Kaikki tuntuvat olevan ymmällään sen suhteen, mitä oikein pitäisi tehdä, kun päivittäin jopa satoja ulkomaalaisia ylittää Suomen rajan.
***
Palaan kuitenkin vielä yhteiskuntasopimukseen, josta rehellisesti sanoen emme koskaan päässeet neuvottelemaan. Määräaikaan mennessä ei löytynyt yhteistä näkemystä edes sopimuksen tavoitteesta puhumattakaan varsinaisesta asialistasta.
Lue myös: Rinteen nettikolumni: Hallituksen peräännyttävä eläkeleikkauksista
Työmarkkinajärjestöt ovat ennen kaikkea neuvottelu- ja sopijajärjestöjä. Niiden tehtävä on neuvotella ja sopia asioista, joiden vaikutukset ulottuvat koko yhteiskuntaan.
Kannan vastuun STTK:n neuvottelutoiminnasta ja olen sitä mieltä, että tällä kertaa työmarkkinajärjestelmämme epäonnistui. Arvioin näin siksi, että sopimus jäi saavuttamatta, vaikka ainekset olivat olemassa.
Ajatus yhteiskuntasopimuksesta oli ensimmäisen kerran esillä heti vaalien jälkeen ja yritys kariutui silloinkin. Hallitusohjelman julkistamisen jälkeen sopimus sai aivan käsittämättömän suuren huomion.
Yhteiskuntasopimuksesta puhuttiin medioissa kuin yliluonnollisesta ihmeestä, joka toteutuessaan pyyhkäisisi pois kaikki maamme ongelmat.
Olisi ollut reilua heti alussa hallituksen sanoa asiat niin kuin ne ovat, eikä turvautua tuottavuusloikan, kustannuskilpailukykyhypyn tai yksikkötyökustannusten alentamisen mantraan.
Hallituksen tavoite oli toteuttaa sisäinen devalvaatio tilanteessa, jossa rahan ulkoisen arvon alentaminen yhteisvaluutan maailmassa ei ole enää mahdollista. Ennen vanhaan asia olisi hoidettu yhdessä yössä devalvoimalla markka. Kun tämä ei enää ole mahdollista, hallitus asetti toivonsa työmarkkinajärjestöihin.
Yhteiskuntasopimus olisi siis tarkoittanut työmarkkinaratkaisua, jossa olisi sovittu kustannusten alentamisesta ja työehtojen heikentämisestä.
Jäsenliitot olisi sidottu ratkaisuun peräti vuotta ennen varsinaisia toimialakohtaisia työ- ja virkaehtosopimusneuvotteluja. Vanhan sanonnan mukaan pilli ei vihellä, kun kattilassa ei ole tarpeeksi painetta. Tämä piti jälleen paikkansa: neuvotteluista puuttui perinteinen työmarkkinaneuvotteluihin kuuluva paine.
Lisäksi päärooliin nousi keskustelu työajan pidentämisestä. Näin kävi jo silloin, kun sopimusta yritettiin ensimmäisen kerran. Vaikka moni niin väittää, työajan pidentäminen ei saa aikaan välitöntä kilpailukyvyn parantumista. Seuraus olisi todennäköisesti vain kasvava työttömien määrä.
Panostus työn tuottavuuden parantamiseen, ihmisten osaamiseen ja koulutukseen, tutkimukseen, kehittämiseen, innovaatioihin sekä oikeiden tuotteiden valmistamiseen on aivan varmasti yhtä tärkeä tekijä kilpailukykyloikassa kuin työajan pidentäminen. Näistä ei neuvotteluissa juurikaan puhuttu.
Työantajapuolen passiivisuus koko rupeaman ajan vaikutti sekin lopputulemaan. Kariutuneiden neuvotteluiden jälkimaku maistuu siltä, että työantajat eivät olleet tosissaan.
***
Kaikkien kannalta valitettavaa oli se, että osapuolet eivät kyenneet sopimaan täsmällisestä tavoitteesta hintakilpailukyvyn parantamiseksi hallituksen edellyttämällä tavalla. Mielestäni kaikkien olisi pitänyt joustaa viiden prosentin kirjaamisessa tavoitteeksi ja kirjauksen myötä löytää asialista varsinaiseen neuvotteluprosessiin.
Palkansaajille on aina ehdottomasti hyödyllisempää pysyä neuvottelupöydässä ja olla mukana neuvottelemassa itseään koskevista asioista kuin vapaaehtoisesti jättäytyä ulkopuolelle ja siten olla pois esimerkiksi nyt käytävistä keskusteluista.
Maan hallitus miettii nyt korvaavia toimenpiteitä, joilla hintakilpailukykyä parannetaan ja taloutta sopeutetaan.
Näistä hallitus on luvannut ilmoittaa syyskuun loppuun mennessä. Kovin suurta ennustajan lahjaa ei tarvitse, jos arvaa hallituksen harkitsevan työantajamaksujen alentamista, työlainsäädännön uudistamista, paikallisen sopimisen laajentamista sekä elinkeinoelämän verotukseen ja maksuihin liittyviä asioita.
Seuraava työmarkkinakierros käydään vuoden kuluttua. Työantajapuoli on jo topakasti ilmoittanut, että se on liittokierros ja että he tavoittelevat samaa viiden prosentin kustannusten alentamista kuin yhteiskuntasopimusneuvotteluissakin. Uskon seuraavan kierroksen oleva erittäin haasteellinen, mutta siihen palataan.
Yhteiskuntasopimus kaatui, mutta asiat jäivät. Siksi on tärkeää, että koko yhteiskunta ja kaikki suomalaiset tuntevat vastuunsa tässä vaikeassa tilanteessa ja että kaikki tekevät voitavansa talouskasvun, työllisyyden ja kilpailukyvyn parantamiseksi.
***
Palaan vielä siihen, mistä aloitin. Yhteiskuntasopimuksen kaatumista merkittävämpi asia juuri nyt on se, miten ratkomme tänne pyrkivien maahanmuuttajien ja pakolaisten asioita niin, että vältämme jyrkentyvän vastakkainasettelun, rasismin ja nationalistisen oman edun tavoittelun.
Ajatus siitä, että Suomi voisi ottaa esimerkiksi pakolaisia lisää vasta sitten kun sen omat asiat on hoidettu, on pään laittamista pensaaseen. Sellaista aikaa ei koskaan ole eikä tule.
Maailma on yksi, olemme osa Eurooppaa ja pohjoismaita eikä rajoillemme voi pystyttää piikkilanka-aitoja. Meitä sitovat myös kansainväliset sopimukset emmekä näin voi vain itse päättää asioista.
Ei koskaan ole niin suurta ongelmaa, etteikö sitä voi ratkaista. Keinot löytyvät yleensä nopeasti, kun asenne ja tahto ovat kohdallaan. Kansainvaellusten kohdalla kyse on aina paitsi politiikasta, myös inhimillisyydestä ja lähimmäisen rakkaudesta.