Ministeri Jari Lindström pohti muutama viikko sitten nettikolumnissaan työmarkkinakentän muutosta ja työelämän lainsäädäntöhankkeiden toteutumista tämän hallituskauden aikana sekä kolmikannan tulevaisuutta.
Lopuksi ministeri peräsi perusteellista keskustelua kolmikantaisen valmistelun tulevaisuudesta. Olkoon tämä kirjoitus yksi vastaus haasteeseen.
Kuten ministerikin totesi, työmarkkinoiden sopimusjärjestelmä on käymistilassa ja tällä hetkellä osittain harmaalla alueella. Elinkeinoelämän keskusliiton luovuttua pari vuotta sitten työmarkkinajärjestön roolista ja laajojen kokonaisratkaisujen tekemisestä sekä keskityttyä lähinnä elinkeinoelämän lobbarijärjestöksi, sopimuskierrokset käydään - ainakin toistaiseksi - toimialakohtaisina neuvottelukierroksina.
Silloin sovitaan rahasta erikseen hinnoiteltavina tekstikysymyksinä tai palkankorotuksina. Näillä kierroksilla työelämän lainsäädännön kehittäminen ja uudistaminen jäävät pois tai vähintään taka-alalle. Koska monella alalla on omia erityiskysymyksiä, paineet saattavat purkautua erittäin vaikeina palkkaneuvotteluina, ja työmarkkinahäiriöiltä tuskin vältytään. Päinvastoin, häiriöt saattavat pikemminkin lisääntyä.
***
Toinen työmarkkinakentän harmaa alue on kolmikannan tulevaisuus, josta näkemykseni ministerin kanssa eroaa merkittävästi.
Nykyisen hallituksen aikana olemme siirtyneet perinteisestä kolmikannasta uuteen, jossa hallitus vie ja järjestöt vikisevät. Perinteinen kolmikanta, jossa työnantaja- ja palkansaajajärjestöt sopivat työ- ja sosiaalilainsäädäntöön liittyvistä asioista ja hallitus vei asioita niiden pohjalta eteenpäin, takasi vakaan ja tasapainoisen, joskin kieltämättä välillä hitaan uudistumisen.